Kerromme tällä sivulla menneistä ja ehkä tulevistakin tapahtumista, jotka liittyvät yhdistykseemme.

Otsikot:


Kotiseutuneuvo Jean Suominen sai nimityskirjeen

Perjantaina 18.06.2010 luovutettiin Kaupunkim poja ry:n puheenjohtajalle Jean Suomiselle Tasavallan presidentin allekirjoittama kotiseutuneuvoksen nimityskirje. Luovutustilaisuus pidettiin Uudenkaupungin kulttuurihistoriallisessa museossa.

Arvonimi myönnettiin Suomiselle 27.11.2009.

Luovutuspuheen piti hankkeen yhteysmiehenä toiminut Mauri Caselius kotiseutuyhdistys Kaupunkim poja ry:stä. Hänen seuranaan olivat yhdistyksen varapuheenjohtaja Mauri Ojanperä sekä yhdistyksen jäsen Kauko Isotupa. Myös kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Jouko Antola osallistui tilaisuuteen.

Tilaisuudessa hankkeen tukijat käyttivät useita puheenvuoroja. Kotiseutuneuvos Suominen vastasi kaikkiin puheisiin.

Lämminhenkisen tilaisuuden järjesti toimitusjohtaja Esa Lahtinen yhdessä museonjohtaja Mari Jalavan kanssa.

Katso myös mitä Uudenkaupungin Sanomat kirjoitti (pdf-tiedosto)

[19.06.2010 07:44]


V.2010 johtokunnan kokoonpanossa muutoksia

Vuosikokouksessa tiistaina 2.2.2010 yhdistys muutti jonkin verran johtokunnan kokoonpanoa. Mm. pitkään sihteerinä ja arkistonhoitajana ollut Olavi Ruusuvuosi halusi jäädä "rivijäseneksi" johtokuntaan. Katso lähemmin yhteystiedoista.


Pikkujoulua vietetään tiistaina 8. joulukuuta 2009

Yhdistyksen joulujuhla järjestetään perinteisissä merkeissä tiistaina 8.12.2009. kello 18 Hannu ja Pirjo Ankelon tiloissa. Ohjelmassa on mm. puheenjohtajan puheenvuoro, jouluateria, seurakunnan edustajan puheenvuoro, yhteislaulua ja joulupukki. Musiikkiohjelmaa pyritään myös saamaan. (Lisätty 15.10.2009]

Katso Olavi Ruusuvuoren piirtämää pikkujoulun ohjelmalehtistä (pdf-tiedosto).


2008 syyskaus alka

Kaupunkim poja kokkontuva ensmässen kuukauskokkoukse Lounas-Kahvila Rosamundaha tiistaehtoste 2.9.2008 kell 5 j.p.p.

Vanha jäsene voissiva tranut jonku uurem poja fölisäs, kosk he olssiva ankeleekisten tervetullei poikkate joukko.

Päivitetty 30.8.2008


Vuoden 2008 kokouspäivät

Kokouspäivät vuonna 2008 ovat:

8. tammikuuta,
5. helmikuuta
4. maaliskuuta,
1. huhtikuuta,
6. toukokuuta,
kesä-, heinä ja elokuussa ei kokouksia,
2. syyskuuta,
7. lokakuuta
4. marraskuuta.
Joulukuun kokouksen ajankohta vielä auki.

Päivitetty 2.1.2008


Joulukuun kokkous 8.12.2007

Joulukuun kokkoust fiirata viime vuassitten tappa 8.12.2007 kell 6 ehtoste. Osalistumisest o välttämätönt ilmotta viimästäs 28.11.07 Lasse Leivon nummeroho 050-5180756.

Yllä olevalla ilmoituksella tiedotettiin seuratoimintapalstalla joulukuun kokouksestamme. Paikalla oli viitisenkymmentä flikkaa ja poikaa.

Ohjelmasta ym. tarkemmin omalla sivulla.


Helsingin Uudenkaupungin Killalla
50-vuotisjuhlakokous 21.4.07

Kaupunkim poja ry:n edustajat oli kutsuttu lauantaina 21.4.2007 Helsingin Uudenkaupungin Killan 70-vuotisjuhlakokoukseen. Yhdistystä edustivat kokouksessa puheenjohtaja Jean Suominen ja johtokunnan jäsenet Mauri Ojanperä ja Matti Jalava. Uudestakaupungista mukana olivat myös kaupunginjohtaja Kari Koski puolisonsa, rehtori Merja Kosken kanssa.

Juhlakokouksessa Ravintola Ostrobotniassa puheenjohtajana toimi Killan olderman Turjo Rantanen ja sihteerinä Anneli Winter-Mäkinen. Kiltalaisia oli mukana kolmisenkymmentä. Johtokunta ja huvitoimikunta saivat entisen kokoonpanon.

Juhlakokouksessa kaupunginjohtaja Kari Koski kertoi Uudenkaupungin kuulumisia ja luovutti lahjana äskettäin ilmestyneen kirjan uusikaupunkilaisista kiinteistöistä ja asukkaista.

Kiltaa tervehtivät myös Kaupunkim poja ry:n edustajat Jean Suomisen johdolla. Heiltä kilta sai Mauno Noriman Kalaranta-kirjan. Myös Turun Uudenkaupungin Killan edustajat toivat tervehdyksensä.

Kaupunkim poja ry:n puheenjohtaja Jean Suominen (vasemmalla) onnittelee Killan oldermania Turjo Rantasta. Keskellä Mauri Ojanperä.

Kuva Matti Jalava

 

 


Jean Suominen jatkaa Kaupunki poja ry:n johdossa

Kotiseutuyhdistys Kaupunkim Poja ry:n vuosikokouksessa tiistaina 1.2.2005 puheenjohtajaksi vuodeksi 2005 valittiin edelleen Jean Suominen. Myös varapuheenjohtajana jatkaa Mauri Caselius ja rahastonhoitajana Lasse Leivo sekä jäseninä Ilkka Luntamo, Olavi Ruusuvuori ja Lasse Suojanen. Sihteerinä toimineen Jukka Salmisen kieltäydyttyä jatkamasta uudeksi sihteeriksi valittiin Kauko Isotupa. Matti Penttilä ja Jouni Nummela tarkastavat yhdistyksen tilit.

Viime vuosi oli yhdistyksen 46. toimintavuosi. Yhdistyksen jäsenmäärä oli vuoden lopussa 88. Kuukausikokouksissa käy keskimäärin kolmisenkymmentä miestä. (Vakkamedian uutinen 2.2.2005) 


Kalannin Säästöpankilta pojille
kotiseutuyöhön 4.000 euroa

 Kalannin Säästöpankki jakoi viime vuoden tuloksestaan 20.000 euroa alueensa kotiseututyöhön. Summasta kotiseutuyhdistys Kaupunkim poja, Kalanti-seura, Taivassalo-seura ja Vehmaan Kotiseutuyhdistys saivat kukin 4000 euroa. Laitilan oppaat ja Laitilan Kyläkouluyhdistys saivat kumpikin 2000 euroa.

 Sekit luovutettiin yhdistysten edustajille maanantaina pankin pääkonttorissa Kalannissa.

 Pankin konttorit ovat itsenäisesti päättäneet alueensa avustuskohteista. Kaupunkim poja ry tulee käyttämään Myllymäellä olevan yhden myllyn kunnostamiseen. Taivassalo-seura käyttää avustuksen Taivassalon museon eli Viiaisten kartanon katon korjaukseen ensi kesänä.

 Kalanti-seura ei vielä ole yksilöinyt käyttöä, mutta seuran edustaja laski leikillisesti, että summalla voitaisiin järjestää pääsymaksuton Kalanti-päivän juhla kahdeksan kertaa. Vehmaan Kotiseutuyhdistys käyttää summan Vehmaan historian kirjoittamisen perusrahastoon.

 Laitilan oppailla on menossa mm. sivukylien historian kansanpainos, johon rahaa käytetään. Vuosi sitten perustettu Laitilan kyläkouluyhdistys käyttää varat toimintaansa., jonka tavoitteena on kyläkoulujen säilyttäminen ja kylien kehittäminen. (Vakkamedian uutinen 10.11.2003)


Myllymäen myllyjen kunnostukseen haetaan avustusta

Kaupunginhallitus antoi teknisen ja ympäristökeskuksen tehtäväksi avustusanomuksen laatimisen Museovirastolle Myllymäen myllyjen kunnostukseen. Anomus on tehtävä lokakuun aikana.

Kotiseutuyhdistys Kaupunkim poja oli 7.10.03 päivätyssä kirjeessä esittänyt kunnostusta. "Toivomme, ettei myllyjen rappiosta tulisi suurta kulttuuriskandaalia", Kaupunkim poja kirjoitti. (Vakkamedian uutinen 14.10.2003)


Murreseminaari onnistui

Murreseminaari keräsi perjantaina Crusellin salin lähes täyteen murteesta kiinnostuneita. Seminaarissa kuultiin Kaupunkim poja ry:n puheenjohtajan Jean Suomisen sekä professorien Kalevi Wiikin ja Matti K. Suojasen esitykset, jotka herättivät myös keskustelua. Savolaismurteella toimeentulonsa hankkiva Olavi Rytkänen esiintyi toisella jaksolla. Hänen ja Tuija Ernamon yhteisesiintyminen oli hauska. Illan päätti Melankolaus­ryhmän runojen ja diakuvien kooste Ilo. Suru. Ihmine. Illan juonsi Heli Laaksonen. (Vakkamedian uutinen 17.8.2002)


Olavi Ruusuvuorelle Kotiseutuliiton harrastusmitali

Suomen Kotiseutuliitto on myöntänyt uusikaupunkilaiselle Olavi Ruusuvuorelle liiton harrastusmitalin. Hannun vaakunaan pohjautuva mitali luovutettiin Ruusuvuorelle Kaupunkim poja ry:n kuukausikokouksessa tiistaina.

Runsaat 20 vuotta kotiseutuyhdistys Kaupunkim pojissa aktiivisesti toiminut Ruusuvuori on erityisesti kunnostautunut Uudenkaupungin seudun vanhojen valokuvien ja niihin liittyvien tietojen kerääjänä. Hän luetteloi mm. Kaupunkim poja ry:n syksyllä 2000 Uudenkaupungin museolle lahjoittamat 4.500 vanhaa lasinegatiivia. Ruusuvuori täyttää kuun lopussa 70 vuotta.

Kotiseutuliiton harrastusmitalin on suunnitellut taiteilija Tapani Lemminkäinen. Sitä on myönnetty vuodesta 1966 alkaen. Ruusuvuoren mitali on järjestysnumeroltaan 1893. Kouluneuvos Veikko Paasio on aikanaan saanut samanlaisen mitalin. (Vakkamedian uutinen 3.4.2002)

 

Olavi Ruusuvuorelle (vas.) mitalin ja kunniakirjan luovuttivat kotiseutuyhdistys Kaupunkim poja ry:n sihteeri Jukka Salminen (keskellä) ja puheenjohtaja Jean Suominen. (Kuva Matti Jalava)


Uudenkaupungin museolle 4500 lasinegatiivia

Kotiseutuyhdistys Kaupunkim poja luovutti torstaina 14.9.2000 Uudenkaupungin museolle lähes 4.500 luetteloitua lasinegatiivia. Yhdistys on saanut ne vuoteen 1973 kaupungissa toimineen Valokuvaamo Augusta Olssonin jäämistöstä. Yhdistyksen jäsen Olavi Ruusuvuori on negatiiveissa olleiden merkintöjen ja muitten lähteiden avulla luetteloinut negatiivit.

Kuvat ovat pääasiassa henkilökuvia, mutta joukossa on myös hautajaiskuvia, sisäkuvia ym. Museo otti arvokkaan kokoelman kiitollisena vastaan. Museolla on ennestään saman valokuvaamon negatiiveja.

Negatiivit ja luettelon luovuttivat Kaupunkim pojista Mauri Caselius (kuvassa vasemmalla), Jean Suominen ja Olavi Ruusuvuori museonjohtaja Mari Jalavalle.

Kuva Matti Jalava (Vakkamedian uutinen 15.9.2000)


Bonk-laatta torikaivosta poistettiin

Helmikuussa 2001 Kotiseutuyhdistys Kaupunkim poja toivoi kaupunginhallitukselle lähetetyssä kirjeessä torin kaivoon kiinnitetyn Bonk-laatan poistamista ja pyytää kaupunginhallitusta kieltämään muutokset ja lisäykset tällaisiin kohteisiin ilman maakuntamuseon lupaa. Laatassa kaivo on nimetty "Popoletan prunniksi", jonka ymmärtämiseen ei Kaupunki Poikien kirjeen mukaan huumorintaju riitä.

Kuvassa vas. Bonk-kilpi.

Kaupunginhallitus katsoi, että Bonk-laitteiden ja kilpien sijoittamiselle on voimassa olevat luvat. Kuitenkin hallitus päätti pyytää laatoista maakuntamuseon lausunnon.  (Vakkamedia 12.2.2001)

Huhtikuussa maakuntamuseon lausunto oli saapunut ja kaupunginhallitus päätti, että Bonk-kierrosta varten torikaivoon asennettu kilpi siirretään kaivon seinästä kaivon viereen. Kotiseutuyhdistys Kaupunkim poja oli kiinnittänyt asiaan huomiota. Kaupunki hankki maakuntamuseon lausunnon, jossa maakuntamuseo totesi Bonk-idean sinänsä hauskaksi, mutta piti "mielikuvituksellisten ja paikkansapitämättömien tekstien kiinnittämistä historiallisiin kohteisiin" tuomittavana.  (Vakkamedia 23.4.2001)

 

Yllä torikaivon vanha kilpi. Kuvat Matti Jalava


Kaupunki lupasi suojella vanhat kaivot kaavoissa

Ympäristölautakunnassa oli kesäkuussa 2001 esillä  Kaupunkim poja ry:n kirje, jossa esitettiin mm. torin kaivon ja Ruokolanjärven rannalla olevan kaivon suojelua. Ympäristölautakunta päätti, ettei asemakaavaa nyt ryhdytä muuttamaan, mutta tulevissa muutoksissa asia otetaan huomioon.

Torin kaivon käyttö on loppunut 1930-luvun loppupuolella ja järvikaivon v. 1902. Silloin siitä tuli laivanvarustajien asiamiesten päivystyshuone, josta ohjattiin puutavaran ajureita. (Vakkamedia 14.6.2001)

Lopullisen vastauksen antoi kaupunginhallitus toteamalla,  että vanha torin kaivo on suojeltu asemakaavalla, eikä Ruokolanjärven rannalla olevaa vanhaa kaivorakennustakaan voida purkaa. Tulevassa kaavoituksessa myös se suojellaan kaavalla. (Vakkamedia 25.6.2001)


Päivitetty 19.06.2010 07:44:17.