Deguherrat Hakkis ja Batman

Ensin meille tuli puolivahingossa Hakkis. Ystävälläni Tia Rauhalalla, joka kasvattaa deguja, oli yksinäinen deguherra. Hakkis on tullut alunperin Tialle aika yllättäen, ja Hakkis on jonkin aika asunut aivan normaalisti laumassa. Eräänä päivänä Hakkis on sitten päättänyt, ettei enää tykkää muista deguista. Degu on laumaeläin, joten se tarvitsee seuraa. Kun hän ei kerran deguseuraa kelpuuttanut, pitää hänelle sitten pitää ihmisseuraa. Minä olin ihastellut jo jonkin aikaa deguja, mutta en saanut Tapiota suostumaan. Tia sitten tarjosi, että voisi antaa Hakkiksen minulle, ja minä innostuin. Muutama kuukausi siinä sitten menikin, harkitessa ja Tapiota käännyttäessä. Lopulta sitten, 10.3.2005, Herra Hakkarainen muutti meille. Herra Hakkaraisen on kasvattanut Heidi Tolvanen Paimiosta, ja Hakkiksen vanhemmat ovat Pena ja Pirkko. Hakkis on syntynyt 2.2.2004, eli on jo iso poika!

1.6.2005 meille sitten muutti pikku-Batman. Batman on alunperin kotoisin Ruotsista, mutta on veljiensä ja sisarustensa kanssa eksynyt Suomeen. Valitsin poikueesta sen, joka mielestäni sopii huonoiten kasvatukseen, koska en moista aio aloittaa. Batman on hyvin vaalea, joten siksi se ei oikein sovellu degujen kasvatukseen. Huomioni kiinnittyi myös pikkukaverin suuriin korviin, ja nimi Batman vain tuntui hyvältä. Batman on syntynyt 5.2.2005, eli on suunnilleen vuoden nuorempi kuin Hakkis.

Minua varoiteltiin etukäteen degujen totutuksen vaikeudesta. Laitoinkin sitten Batmanin nurinpäin käännetyn muovikorin alle terraan ja painon päälle. Ensimmäinen päivä meni varovaisesti, Hakkis pysyi ylätasolla ja varovasti nuuhki reunan yli selvästi havaiten uuden otuksen terrassaan. Yöllä heräsin käymään vessassa, ja kun laitoin valot päälle, siellä ne deguherrat kököttivät vierekkäin pesämökin päällä. Mitään tappelun jälkiä ei ollut, eikä havaittavissa ollut mitään aggressiota. Aamulla tutkin korin tarkemmin, ja todella pienestä jyrsitystä kolosta oli kaveri karannutkin!

Meidän kaverukset tykkäävät erityisesti kuivatusta porkkanasta ja paahdetusta riisistä. Porkkanan paloja pitää laittaa parillinen määrä, muuten siitä viimeisestä palasta kinastellaan kiihkeään äänensävyyn. Muutenkin rupateltavaa piisaa, eikä näitä missään tapauksessa voi sanoa hiljaisiksi kavereiksi!

Hakkis

Hakkis on oikein ikiliikkuja. Juoksupyörä tuntuu olevan sen elämän rakkaus, ja juoksentelu muutenkin on sen lempiharrastus. Juoksemisen ohessa Hakkiksen aika kuluu syödessä, nukkuessa, terraa järjestellessä (aina tuntuu tavarat olevan väärissä paikoissa) ja Batmania opettaessa. Tähän mennessä on Batmania jo opetettu juoksemaan juoksupyörässä vauhdilla, ja nirsoilemaan ruuasta parhaat palat. Hakkis oli meille tullessa todella arka, mutta on onneksi jonkin verran jo sosialisoitunut.

Hakkis on käynyt kerran jo näyttelyissä, Lohjan Summer Winnerissä. Tässä arvostelut:

"Hieman pienikokoinen ja kapeatyyppinen. Kapea pää. Tummat korvat. Perusvärin tulisi olla punaisempi. Tippaus rakeinen ja tumma. Turkki on hyvin karhea, paikoin kulunut ja rasvainen. Degu tuntuu huomattavasti ikäänsä vanhemmalta." (Minna Koivu, virallinen luokka, SW, Lohja, 21.5.2005)

"Degun turkki on melko hyvä mutta keskeltä selkää on karva hieman kulunut. Suloinen ja kirkassilmäinen kaveri, jolla ehjät viikset ja pienet, ehjät korvat. Häntä on aavistuksen päästä kuivunut. Hampaat hyvät. Vasemman takajalan yksi kynsi on katkennut. Rauhallinen ja todella mukava käsitellä, vaikkakin hieman aristelee näyttelytilannetta." (Tia Rauhala, PET-luokka, SW, Lohja, 21.5.2005)

Tässä Hakkis on pesäkoppinsa ovella, valmiina suhahtamaan kameraa karkuun. Noin kymmenestä kuvasta tämä oli ainoa selvä...

Hakkis istuskelee pesäkoppinsa päällä tähyämässä usein. Tässä mentiin taas kameraa karkuun, nurkkaan!

Batman

Tämä pikkuinen on selvästi ollut Hakkiksellekin mieluinen hankinta. Ennen niin hiljaisesta ja ihmisiä komentelevasta degusta on tullut enemmän degumaisempi sirkuttelija, ja pikkuista kyllä komennetaankin välillä. Batman ei tosin jää sanattomaksi, vaan antaa välillä kuulua takaisin kiihkeästikin. Batman on paljon sosiaalisempi kuin Hakkis, ja kerrassaan komea pikkukaveri. Hännässä on komea tupsu, jolla varmasti tullaan vielä hurmaamaan tuomareita näyttelyissäkin.

Tässä kerjätään söpöyspisteitä...

Ja tässä esitellään hienoa häntätupsua.

Herrojen terraario. Kuvassa vielä aika karu, pitäisi ottaa tuoreempi kuva uudella sisustuksella...

Tietenkin Herra Hakkaraisella pitää olla terrassaan kaimansa kuva! Jos oikein tarkasti katsoo, näkee taustalla itse deguherrankin... Batmanin logokin on tietenkin tulossa!

index ihmiset nippelitietoa kalutut luut galleriakuvia nuotiotarinoita MLP linkit vieraskirja