logo

KYLÄYHDISTYS HAKAVA
Hallun koulu
 palvelut




Historiaa:
Kuntakokouksen uusien koulujen perustamissuunnitelman mukaisesti, Hallun kansakoulu aloitti toimintansa syyslukukauden 1904 alussa. Toiminta aloitettiin vuokrahuoneistossa Hallun Nohkolassa. Ensimmäiseksi opettasjaksi valittiin Frans Fredrik Punovuori. Uuden koulun tonttisuunnitelmia vaikeutti Kodjalan mahdollinen liittäminen Laitilaan. Lopulta oli kuitenkin ryhdyttävä rakennustoimiin ja alkajaisiksi erotettiin Suutilan rälssitalosta koulutontti, Luukkalan Piettervainion mäeltä, joka sai nimen Päivölä. Lahden koulun muuaallakin mallina olleet piirrustukset eivät kelvanneet Hallun piiriläisille, vaan koulu rakennettiin käsityönopettaja S. Ristilän riitingin mukaan. Koulu valmistui syyskuussa 1911 urakoitsija Oskar Lundgrenin toimesta. Oppivelvollisuuden voimaan tultua oppilasluku kasvoi ja tarvittiin lisärakennus, joka valmistui vuonna 1923. 1950-luvun lopulla koululle rakennettiin pannuhuone keskuslämmityskattiloineen.

koulu 1947
kuva vuodelta 1947

kuva 1974
kuva vuodelta 1974

lähteet:
Alifrost, Nallinmaa-Luoto;Kalannin historia, Uudenkaupungin kaupunki 1999, Gummerus Jyväskylä s. 522-524
Lalla Urpo toim., Hallun koulupiirin kylätoimikunta; Hallun läänissä elettiin jo kivikaudella, Kyrön kirjapaino 1989 s.54-61
Pohjola Matti A. toim., Kalannin kunta; Pan sanas orrem pääl Kalnnin kotiseutulukemisto. Uudenkaupungin kirjapaino 1982, s.220-221


Nyt:
14.12.2009 Uudenkaupungin kaupunginvaltuusto lakkautti äänestystuloksen 22-21 jälkeen  viisi lähikoulua; Haapaniemen, Hallun, Lahden, Pohjoiskulman ja Seikowin koulut.
Kyläyhdistys ja vanhempainyhdistys taisteli koulun puolesta viimeiseen asti, mutta Hallun koulun historia koulurakennuksena päättyi kevätjuhlapäivänä 5.6.2010.

Kyläyhdistys osti koulun kaupungilta maapohjineen 25.8.2011.


takaisin palvelut-sivulle