Merenkulkuoppi
Seura järjestää omana toimintanaan tai yhteistyössä Vakka-Suomen
kansalaisopiston kanssa merenkulkuopin koulutusta veneilyä harrastaville
ja muillekin merenkulusta kiinnostuneille. Merenkulkuoppi on oppiaine
navigoinnista ja vesillä liikkumisen teoriasta. Merenkulkuoppi jaotellaan
kahteen osaan, maantieteelliseen ja tähtitieteelliseen
merenkulkuoppiin.
Merenkulkuoppia opetamme Suomen Navigaatioliiton opetusohjelmaan
ja kurssimateriaaliin tukeutuen. Ensimmäisenä tasona on
saaristomerenkulkuopin kurssi, joka on maantieteellisen
merenkulkuopin peruskurssi. Sen jatkokurssina tulee rannikkomerenkulkuopin
kurssin. Kolmantena tasona voi opiskella tähtitieteellistä
merenkulkuoppia. Jokaisen kurssitason jälkeen on mahdollisuus osallistua
vastaavaan tutkintoon. Tutkinnot on suoritettava
"arvojärjestyksessä". Tutkinnon hyväksytysti suorittanut on
sitten oikeutettu käyttämään saaristo-, rannikko- tai avomerilaivurin
nimikettä ja vastaavia tunnuksia.
 |
Saaristomerenkulkuoppi
|
Suomen Navigaatioliitto ry:n kurssivaatimusten mukainen ensimmäisen
tason kurssi on nimeltään saaristomerenkulkuopin kurssi, joka
antaa perustiedot vesillä liikkumisesta, merikartasta ja sen käytöstä,
paikanmäärityksestä, merenkulun turvalaitteista, reitin suunnittelusta
ja vesiliikenteen säädöksistä. Kurssiin sisältyy paljon
harjoitustehtävien suorittamisia sekä tunnilla että kotitehtävinä.
Kurssi kestää yhden lukukauden, alkaen joko syyskuussa tai
tammikuussa.
Opiskelumateriaalina käytetään Suomen Navigaatioliiton julkaisemaa
oppikirjaa, harjoitusmerikarttaa ja harjoitusmerikarttojen
loistoluetteloa. Lisäksi kurssilla tarvitaan astelevy, (yhdenkäden)harppi,
viivain, taskulastin ja muistiinpanovälineet. Opiskelumateriaalin ja
-tarvikkeiden yhteistilauksesta sovitaan ensimmäisellä
opintokerralla. Kurssin materiaalikustannukset ovat noin 70 euroa.
Kurssin päätteeksi, joulukuussa tai huhtikuussa seura
järjestää halukkaille mahdollisuus suorittaa valtakunnallinen, Suomen
Navigaatioliiton laatima saaristomerenkulkuopin tutkinto. Tutkinto ja
diplomi hyväksytysti suoritetusta tutkinnosta maksaa 40 euroa
seuraan liittyneiltä jäseniltä. Seuran ulkopuolisilta, tutkintoon
osallistujilta peritään 50 euron tutkintomaksu ja heille Suomen
Navigaatioliito lähettää pyydettäessä todistuksen hyväksytystä
tutkintosuorituksesta.
 |
Rannikkomerenkulkuoppi
|
Rannikkomerenkulkuopin kurssi on Suomen Navigaatioliitto ry:n
kurssivaatimusten mukainen liiton laivuriopintojen toinen taso. Kyseessä
on saaristomerenkulkuopin kurssin tietoja täydentävä kurssi, jonka
ohjelmassa on lisää paikanmääritystekniikoita, paikanmääritys sorron
ja virran vallitessa, vuorovesiopin perusteet, merkintälasku, veneen
elektroniset laitteet, veneilijän sääoppi ja ulkomaanliikenteen
säädökset. Kurssiin sisältyy paljon harjoitustehtävien suorittamisia
sekä tunnilla että kotitehtävinä.
Kurssille osallistujilta edellytetään aikaisemmin käytyä
saaristomerenkulkuopin kurssia tai vastaavien tietojen hallintaa.
Kurssi kestää yhden lukukauden, alkaen joko syyskuussa tai
tammikuussa.
Opiskelumateriaalina käytetään Suomen Navigaatioliiton julkaisemaa
oppikirjaa sekä harjoitusmerikarttaa. Myös saaristomerenkulkuopin
opiskelumateriaali ja -tarvikkeet sekä lyijyllinen harppi on hyvä olla
käytettävissä. Opiskelumateriaalin ja -tarvikkeiden
yhteistilauksesta sovitaan ensimmäisellä opintokerralla. Kurssin
materiaalikustannukset ovat noin 35 euroa.
Kurssin päätteeksi järjestetään halukkaille mahdollisuus suorittaa
rannikkomerenkulkuopin tutkinto. Rannikkomerenkulkuopin tutkintoa ei voi
suorittaa suorittamatta ensin saaristomerenkulkuopin tutkintoa. Tutkinto
ja diplomi hyväksytysti suoritetusta tutkinnosta maksaa 40 euroa
seuraan jäseniltä. Seuran ulkopuolisilta, tutkintoon
osallistujilta peritään 50 euron tutkintomaksu ja heille Suomen
Navigaatioliito lähettää pyydettäessä todistuksen hyväksytystä
tutkintosuorituksesta.
 |
Tähtitieteellinen
merenkulkuoppi
|
Tähtitieteellisen merenkulkuopin kurssi on Suomen Navigaatioliitto
ry:n kurssivaatimusten mukainen liiton laivuriopintojen kolmas, ylin taso.
Kurssi antaa teoreettiset valmiudet avomerellä tapahtuvaan
paikanmääritykseen. Kurssilla opiskellaan tuhti annos tähtitiedettä,
taivaankappaleiden liikkeitä, tarkkaa ajanmääritystä ja tähtien
tunnistamista. Tutustutaan sekstanttiin ja opiskellaan kuinka sen ja
merenkulun taulukkokirjojen avulla tehdään paikanmääritys. Kurssin
aikana suoritetaan huomattava määrä harjoitustehtäviä. Kurssille osallistujilta edellytetään aikaisemmin suoritettua
saaristo- ja rannikkomerenkulkuopin kurssia tai vastaavia tietoja.
Kurssi kestää yhden lukuvuoden, alkaen syyskaudella.
Kurssin materiaalikustannukset ovat noin 35 euroa.
Kurssin päätteeksi, huhtikuussa järjestetään halukkaille mahdollisuus suorittaa
tähtitieteellisen merenkulkuopin tutkinto (edellytyksenä on aikaisemmin
suoritettu saaristo- ja rannikkomerenkulkuopin tutkinto). Tutkinto ja
diplomi hyväksytysti suoritetusta tutkinnosta maksaa 40 euroa
seuraan jäseniltä. Seuran ulkopuolisilta, tutkintoon
osallistujilta peritään 50 euron tutkintomaksu ja heille Suomen
Navigaatioliito lähettää pyydettäessä todistuksen hyväksytystä
tutkintosuorituksesta.
CEVNI-kurssi Euroopan sisävesiliikenteen säännöstön
kurssi
Voidaksesi veneillä vilkkaasti liikennöidyillä Keski-Euroopan joki-,
järvi- ja kanavareitistöillä, sinun tulee tuntea Euroopan sisävesiliikenteen
säännöt. CEVNI-kurssilla opiskellaan nämä säännöt siten, että
voit osallistua välittömästi kurssin jälkeen seuran järjestämään
CEVNI-tutkintoon. Hyväksytysti tämän tutkinnon sekä
rannikkolaivuritutkinnon suorittaneella on mahdollisuus anoa "I"
-merkinnällä (Inland Waterways) varustettua kansainvälistä huviveneen
kuljettajan pätevyyskirjaa. Merenkulkulaitos on myöntänyt 1.1. 2004
alkaen näitä YK:n Euroopan talouskomission vaatimusten mukaisia pätevyyskirjoja.
Pätevyyskirjan muihin vaatimuksiin voi tutustua Merenkulkulaitoksen
sivuilta.
Kurssilla käytettävä oppikirja sekä tutkinto- ja todistus maksavat
yhteensä noin 55 €.

|