Isokarin Kiertäjät ry:n säännöt 2007

 

1. § Nimi ja kotipaikka 

Yhdistyksen nimi on Isokarin Kiertäjät ry ja sen kotipaikka on Uusikaupunki. Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä seura.

 2. § Seuran tarkoitus

Seuran tarkoituksena on edistää merenkulun harrastusta sekä kehittää ja ylläpitää jäsentensä merenkulkutietoja ja -taitoja. Seura kuuluu jäsenenä Suomen Navigaatioliittoon ja muihin kokouksen sopimiin liittoihin.

 3. § Seuran toiminnan laatu

Tarkoituksensa toteuttamiseksi seura voi toimeenpanna yleisiä merenkulkuopin ja muuta vesiliikenneopetusta, antaa jäsenilleen tietopuolista ja käytännön jatkokoulutusta sekä harjoittaa yleistä valistus- ja virkistystoimintaa.

 4. § Seuran jäsenet

Jäseneksi seuran hallitus voi ottaa jokaisen henkilön, joka on suorittanut Suomen Navigaatioliiton hyväksymän merenkulkututkinnon. Kuitenkin hallitus voi hyväksyä jäseneksi henkilön, joka on oppilaana käynnissä olevalla merenkulkukurssilla. Ellei tällainen henkilö vuoden kuluessa ole suorittanut merenkulkututkintoa, lakkaa hänen jäsenyytensä, tai hän voi halutessaan siirtyä seuran veneilyjaoston jäseneksi. Seuran veneilyjaoston jäseneksi hallitus voi ottaa jokaisen hyvämaineisen henkilön. Liittymismaksut ja vuosittain perittävät jäsenmaksut määrää seura syyskokouksessaan.

Hallituksella on oikeus päätöksellään erottaa seuran jäsen, joka ei ole suorittanut edellisen vuoden jäsenmaksua seuran kevätkokoukseen men­nessä. Hallitus voi yksimielisellä päätöksellä erottaa määräajaksi tai aini­aaksi jäsenen, joka on rikkonut seuran sääntöjä tai hyvää tapaa vastaan, mutta erotetulla on oikeus jättämällä kirjallisen valituksen 30 päivän kuluessa siitä, jolloin hän sai tiedon päätöksestä, saattaa asia seuran kokouksen ratkaistavaksi, jolloin päätöksen tekemiseen vaaditaan 3/4-enemmistö kokouksessa annetuista äänistä.

5. § Hallitus

 Seuran toimintaa johtaa ja sen asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu seuran kommodori, seuran varakommodori ja 4 -12 muuta varsinaista jäsentä.

Kommodorit valitaan kukin erikseen kahden (2) kalenterivuoden toimi­kaudeksi siten, että kommodori valitaan parittomana vuotena ja varakom­modori parillisena vuotena. Muut jäsenet valitaan yhden (1) kalenterivuoden toimikaudeksi siten, että kaikki ovat vuosittain erovuorossa.

Hallitus nimittää sihteerin ja taloudenhoitajan sekä muut tarvittavat seuran toimihenkilöt ja toimielimet.

Hallituksen kutsuu koolle kommodori tai hänen estyneenä ollessaan varakommodori. Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet hallituksen jäsenistä on paikalla ja yksi näistä on kommodori tai varakommodori. 

6. § Seuran nimen kirjoittaminen

Seuran nimen kirjoittavat kommodori tai varakommodori jompikumpi yhdessä sihteerin tai taloudenhoitajan kanssa.

 7. § Seuran tilit

Seuran tilivuosi on kalenterivuosi. Tilit ja tilinpäätös on jätettävä tilintarkastajan tarkastettavaksi viimeistään neljätoista (14) päivää ennen kevätkokousta. Tilintarkastajan on esitettävä lausuntonsa viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kevätkokousta.

 8. § Seuran kokoukset

Seura kokoontuu varsinaiseen kokoukseen kahdesti vuodessa, kevätkokoukseen maalis - huhtikuun aikana ja syyskokoukseen loka - marraskuun aikana.

Ylimääräisiä kokouksia pidetään milloin hallitus katsoo sen tarpeelliseksi tai milloin vähintään kaksi (2) seuran jäsentä tai 1/10 kaikista jäsenistä määrättyä asiaa varten kirjallisesti pyytää, jolloin hallitus on velvollinen lähettämään kokouskutsun kolmenkymmenen (30) päivän kuluessa pyynnön saatuaan.

Seuran kokoukset kutsuu koolle hallitus viimeistään seitsemän (7) päivää ennen kokousta kirjeellä tai ilmoituksella paikkakunnalla ilmestyvässä sa­nomalehdessä

Mikäli seuran jäsen haluaa saada jonkin asian seuran kokoukseen käsiteltäväksi, hänen on ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle niin hyvissä ajoin, että asia voidaan sisällyttää kokouskutsuun.

 

Kevätkokouksen tehtävänä on:

1. Valita kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat.

2. Todeta kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

3. Hyväksyä kokouksen esityslista.

4. Esittää toimintakertomus edelliseltä vuodelta.

5. Esittää tilinpäätös ja tilintarkastajien lausunto sekä vahvistaa tilinpäätös.

6. Päättää tili- ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille tilivelvollisille.

7. Käsitellä hallituksen ja jäsenten esittämät muut asiat.

 

Syyskokouksen tehtävänä on:

1. Valita kokouksen puheenjohtaja, sihteeri ja kaksi pöytäkirjan tarkastajaa sekä ääntenlaskijat.

2. Todeta kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.

3. Hyväksyä kokouksen esityslista.

4. Hyväksyä toimintasuunnitelma seuraavaa toimintavuotta varten.

5. Päättää seuraavan toimintakauden liittymis- ja jäsenmaksuista.

6. Päättää hallituksen jäsenten ja toimihenkilöiden palkkioista.

7. Hyväksyä talousarvio seuraavaa vuotta varten.

8. Valita kommodori tai varakommodori erovuoroisen tilalle

9. Valita hallituksenjäsenet seuraavaksi toimikaudeksi.

10. Valita tilintarkastaja ja hänen varamiehensä seuraavaksi tilikaudeksi.

11. Käsitellä hallituksen ja jäsenten esittämät muut asiat.

 9.§ Äänestykset

 Äänestykset seuran kokouksissa ovat avoimia, mikäli joku ei vaadi suljettua äänestystä. Äänten langetessa tasan puheenjohtajan ääni ratkaisee, paitsi vaaleissa, joissa arpa ratkaisee.

 

10. § Seuran purkaminen

Jos seura purkautuu tai lakkautetaan, sen omaisuus luovutetaan merenkulun edistämiseen purkamiskokouksen lähemmin määräämällä tavalla.