Toiminta
Koti Tapahtumat Toiminta Koulutus Yleistä Linkit Historia Testaa tietosi Hallitus Säännöt

Toimintavuosi 2012

CEVNI -kurssi ja -tutkinto 

Seura järjesti 4.-5.2. CEVNI -kurssin kerhotilassa. Kurssille osallistui viisi seuran jäsentä; Tuula Kuisma, Esa Hellberg, Sari Väätäjä, Kelpo Kivioja ja Hannu Huhtamäki.

Välittömästi kurssin jälkeen pidettiin CEVNI -tutkinto, johon kaikki mukana olleet osallistuivat.  

CEVNI -kurssilaiset

Uusi hallitus

Hallitus 2012 Hallitus kokoontui 9.1. vuoden 2012 järjestäytymiskikoukseen. Kokouksella oli paljon käsiteltäviä asioita. Päätettiin mm. taas pienen tauon jälkeen alkaa julkaista seuralehteä Kariviesti. Ehdittiin kuitenkin ottaa uudesta hallituksesta yhteispotretti. Kuvasta puuttuu Jorma Reiman.

Klikkaamalla kuvaa saat isomman kuvan.

Jäsenmaksut

Edellinen hallitus ei ole jostain syystä lähettänyt vanhoille jäsenille vuoden 2011 jäsenmaksulomakkeita, joten tämän vuoden aikana peritään  jäsenmaksu kahdelta vuodelta. 
Vuoden 2011 aikana liittyneet uudet jäsenet ovat maksaneet viime vuoden jäsenmaksun. Heiltä peritään siis vain tämän vuoden jäsenmaksu.

Muutoksia jäsentiedoissa?

Jäseniä pyydetään ilmoittamaan mahdollisista osoitteen tai puhelinnumeron muutoksista. Jäsenten toivotaan ilmoittavana myös voimassaoleva sähköpostiosoitteensa seuralle, jotta voidaan lähettää mahdollisia tiedotteita sitäkin kautta. Ilmoitukset voit tehdä tästä.

Toimintavuosi 2011

Laivuritutkinnot 

IK järjesti 9.12. saaristo- ja rannikkolaivuritutkinnot kerhotilassa. Syksyn aikana ei järjestetty kyseisiä kursseja seuran toimesta, mutta pari muualla opiskellutta ja yksi itseopiskelija tulivat seuran järjestämään tutkintotilaisuuteen. 

Yhdistyksen syyskokous 

Syyskokous pidettiin 28.11. kerhotilassa. Toimintasuunnitelma vuodelle 2012 noudattelee pääpiirteissään aikaisempien vuosien mallia. Hyväksyttiin talousarvio vuodelle 2012. Se perustui siihen, että jäsen- ja liittymismaksut päätettiin pitää ennallaan. Erovuorossa olleen kommodorin tehtävään kaudelle 2012 - 2013 valittiin Aarre Salmi. Varakommodori on erovuorossa vasta seuraavana vuonna, joten Arja Kainu jatkaa tehtävässä. Hallituksen jäseniksi vuodelle 2012 valittiin Seppo Haikonen, Esa Hellberg (uusi), Tuula Kuisma (uusi), Jorma Reiman ja Anneli Salmi (uusi). Toiminnantarkastajaksi valittiin Sari Väätäjä ja varatoiminnantarkastajaksi Kelpo Kivioja.

Kokouksen puheenjohtajana toiminut Arja Kainu oli järjestänyt glögitarjoilun kokousväelle, josta nautittiin myös kokouksen mietintätauon aikana. Kokouksen päätyttyä keskusteltiin yleisesti seuran toiminnasta.

Yhdistyksen koulutusristeily 

IK järjesti 12.11. kolutusristeilyn VIKING LINEn päiväristeilyllä reitillä Turku - Marianhamina - Turku. Menomatkan aikana päästiin tutustumaan komentosillan toimintaan. Söimme buffet-lounaan menomatkan aikana. 
Paluumatkan aikana Trygve Österman piti esitelmän "Navigoinnin elektroniset apuvälineet".
IK:n jäseniä risteilyllä oli 10, lisäksi kouluttaja ja kaksi muuta henkilöä. 

Tässä muutamia kuvia risteilyltä.


Diplomien jakotilaisuus 

Diplomit kevään tutkinnoata jaettiin 28.6. seuran kerhotilassa. Paikalla oli suurin osa tutkinnon suorittaneista uusista saaristolaivureista. Saaristolaivurit

Tehostettu radiolupien ja radiopätevyystodistusten valvonta 

Kuluvalla veneilykaudella Viestintävirasto, venepoliisi ja rajavartiolaitos (merivartiosto) suorittavat yhteistyössä alusten radioasiakirjojen tehostettua valvontaa vesillä ja satamissa. Alusten radioasiakirjoilla tarkoitetaan aluksen radiolupaa ja henkilökohtaista meriradioliikenteen pätevyystodistusta.
Siis jos veneessäsi on esim. meri-VHF, tutka, EPIRB-hätäpoiju tai SART tutkavastaaja, tulee näiden kaikkien olla merkittynä aluksen radiolupaan. Aluksen radioaseman (meri-VHF) hoitajalla tulee olla radioaseman käyttämiseen vaadittava  rannikkolaivurin radiotodistus (SRC-todistus). Ko.asiakirjat tulee olla mukana veneiltäessä.

Kesäretki

IK:n kesäretki järjestettiin 18.6. Kustavin Katanpäähän. Kuvassa Retkeläisiä tähystystornissa katselemassa maisemia.
Klikkaamalla kuvaa näet isomman kuvan
.
Kuva Aarre Salmi

Laivuritutkinnot

Seura järjesti 15.4.2011 saaristolaivuritutkinnon, johon osallistui 13 henkilöä.

Tutkintoon osallistuneet ratkomassa tehtäviä.  Klikkaamalla kuvaa näet isomman kuvan.

 Kevätkokous ja diplomien jakotilaisuus

Kevätkokouksessa oli paikalla 11 jäsentä. Kokous hyväksyi vuoden 2010 tilit ja toimintakertomuksen. 

Kokouksen jälkeen jaettiin diplomit joulukuun tutkinnosta.

Kuvassa paikalla olleet rannikkomerenkulkuopista tutkinnosta diplomin saaneet: vasemmalta  Jukka-Pekka Multasuo, Arto Elo, Teemu Grönros, Jarmo Laaksonen, Arja Kainu ja Jukka Hamara. Diplomin saajista puuttuivat Mika ja Päivi Uusikartano sekä todistuksen saaneet Jarmo ja Mirva Kallila sekä Janne Vahanti (saaristomerenkulkuopin tutkinto). Kuvassa oikealla on seuran kommodori Timo Rantasuo.

Klikkaamalla kuvaa näet  kuvan isompana.

CEVNI-kurssi ja -tutkinto

Vakka-Suomen kansalaisopistossa järjestettyyn CEVNI-kurssin osallistui 11 henkilöä. Seura järjesti kurssin päätteeksi tutkinnon, johon kaikki kurssilaiset osallistuivat. Tutkinnon suorittiva hyväksytystit: Antti Hyrsky, Petri Isotalo, Arja Kainu, Jarmo Kallila, Mirva Kallila, Jarmo Laaksonen, Markku Lahtinen, Mertsi Perhe, Veli-Pekka Tuominen, Mika Uusikartano ja Päivi Uusikartano.

CEVNI-tutkinto meneillään 

Toimintavuosi 2010

Laivuritutkinnot

Seura järjesti 10.12.2010  ja saaristo- ja rannikkomerenkulkuopin tutkinnon. Tutkintoihin osallistui 11 henkilöä.
Saaristomerenkulkuopin tutkinnon suoritti Janne Vahanti. Rannikkomerenkulkuopin tutkinnon suorittivat: Arto Elo, Teemu Grönros, Jukka Hamara, Arja Kainu, Jarmo Kallila, Mirva Kallila, Jarmo Laaksonen, Jukka-Pekka Multasuo, Mika Uusikartano ja Päivi Uusikartano.

Merikarttanavigoinnin SM-karsintakilpailu 

Karsintakilpailun tehtävät voi ratkaista kotona kaikessa rauhassa käyttäen apuna kaikkea mahdollista kirjallisuutta. Tehtävistä pitäisi selvitä saaristomerenkulkuopin tiedoilla. Kilpailuaika on riittävän pitkä (15.11.2010 - 31.1.2011), jotta jokainen ehtii tehtävät ratkaista. Tehtäväpaketin hinta on luokkaa 4,00 euroa.  Vastauskortit palautetaan seuran kautta, joten ne on toimitettava IK:lle 27.1.2011 mennessä. Loppukilpailuun kutsutaan karsintakilpailun 20 parasta navigaattoria. Varsinainen loppukilpailu järjestetään helmi- maaliskuun vaihteessa. Loppukilpailussa ei sitten saa käyttää apuna kirjallisuutta tai ohjelmoitua laskinta.
Kilpailun myötä tulee syksyn ja talven pimeinä iltoina palautettua mieleen karttatyöskentely ja veneilyä koskevet säädökset, joten siitä on hyötyä tulevalle veneilykaudelle. 

Syyskokouksen päätöksiä

Vuoden 2011 toimintasuunnitelma on pääosin aikaisempien vuosien toimintasuunnitelman kaltainen. Muutoksena on se, että varsinaista jäsenistölle lähetettävää Kariviestiä ei julkaista, vaan tiedottaminen tapahtuu pääasiassa kotisivujen kautta. Kesä- ja rekiretki järjestetään mikäli ennakkoilmoittautumisia tulee riittävästi. Ilmoittautumisajankohdasta ja -tavasta tulee myöhemmin tietoa. Muutenkin toimintaa järjestetään lähinnä jäsenistön toiveiden perusteella, jäsenistön täytyy siis olla itse aktiivinen toiveiden esittäjä.
Talousarvioesitys noudattelee pitkälti tämän vuoden lukuja.
Vuoden 2011 henkilövalinnoissa muut, paitsi kommodori (Timo Rantasuo) olivat erovuorossa. Hallitukseen valittiin seuraavat henkilöt: varakommodoriksi seuraavalle kaksivuotiskaudelle Arja Kainu (uusi), jaseniksi vuodelle 2011 Seppo Haikonen, Liisa Kaartinen, Jorma Reiman ja Kai Suominen.
Ensi vuoden tilejä tarkastamaan valittiin Aarre Salmi ja varatilintarkastajaksi Anneli Salmi.

Syksyn rannikkolaivurikurssilaisia

Klikkaamalla kuvaa näet kuvan suurempana.

Diplomien jakotilaisuus

Kevään laivuritutkintojen diplomit jaettiin kerhotilassa 14.6. uusille saaristo- ja avomerilaivureille. Saaristolaivureista eivät kaikki olleet paikalla, mutta kaikki kolme avomerilaivuria oli noutamassa diplominsa. Tilaisuudessa juotiin kahvit ja käytiin läpi saaristomerenkulkuopin tehtävien ratkaisut.

Kuvassa uudet tähtitietaallisen merenkulkuopin suorittaneet avomerilaivurit ja kurssin opettaja. Vasemmalta lukien Tapani Caselius (opettaja), Pekka Ajanko, Tuija Laasonen ja Erkki Laasonen (Tampereen Navigaatioseuran jäsen, joka suoritti tutkinnon Uudessakaupungissa).
Klikkaamalla kuvaa näet kuvan suurempana.
Kuvassa on osa saaristomerenkulkuopin tutkinnon suorittaneista saaristolaivureista sekä kurssin opettaja. Vasemmalta lukien Aarre Salmi (opettaja), Teemu Grönros, Arto Elo, Arja Kainu ja Pirjo Suominen. Tutkinnon suorittivat myös Ari Aaltonen, Pasi Paasio, Jukka-Pekka Multasuo ja Jukka Hamara.
Klikkaamalla kuvaa näet kuvan suurempana.

Kevään tutkinnot

Seura järjesti Uudessakaupungissa 23.4. laivuritutkinnot. Saaristomerenkulkuopin tutkintoon osallistui kahdeksan henkilöä ja tähtitieteellisen merenkulkuopin tutkintoon kolme henkilöä. Kaikki tutkintoihin osallistuneet selvittivät hienosti tutkintotehtävät. 

Kevätkous

Kevätkokous pidettiin 30.3. kerhohuoneella. Kokouksessa  hyväksyttiin vuoden 2009 toimintakertomus, vahvistettiin vuoden 2009 tilinpäätös ja myönnettiin tili- ja vastuuvapaus hallitukselle ja muille tilivelvollisille.