Suomessa Pyhä-alkuisia palkannimiä on sadoittain, mutta yleisyydestään huolimatta niitä on pidetty arvoituksellisina. Yhtä mieltä ollaan siitä, että sellaiset tutut paikannimet kuin lukuisat Pyhäjärvet, Pyhäjoet ja Pyhäkosket ovat hyvin vanhoja.

Tuskinpa kukaan myöskään haluaa niitä liittää kristilliseen traditioon. Lähiseudulla kristillistaustainen on selvimmin Mietoisten Pyhe, kylä Laajoen suussa, jonne ensimmäisen ristiretken alukset aikoinaan rantautuivat.

Uusimmat tutkimukset, joita on tehnyt erityisesti Turun yliopiston uskontotieteen professori Veikko Anttonen, ovat osoittaneet, että pyhä on alkuaan ollut substantiivinen maantieteellinen käsite. Adjektiivi siitä tuli lähinnä ristinuskon juurtumisen myötä.

Sanana se on jo pronssikaudella lainautunut kantasuomeen germaaniselta kielialueella prof Jorma Koivulehdon selvitysten mukaan. Tästäkin syystä Pyhäalkuiset nimet ja nimitykset voivat olla todella ikiaikaisia, todellisia menneisyytemme maamerkkejä.

Pyhälöt -

heinäniityistämme vanhimpia

Kalannin historiallisen pienoismaakunnan vanhat kylämiljööt ovat Suomen vanhimpia kulttuurimaisemia. Ne ovat tulvillaan yhtaikaa vanhakantaisia ja juhlavia paikannimityksiä. Niitä tulkitsemalla voimme nähdä vanhan kulttuurimaiseman jatkumona, esihistorialliselta ajalta juontuvana prosessina sen sijaan, että tyytyisimme tarkastelemaan sitä paikalleen jähmettyneenä postikorttimaisena näkymänä. jokainen ihmispolvi on muokannut elinpiiriään omien tarpeidensa ja mieltyinystensä mukaan. Vanhimmissa kylämiljöissä on muistoja aina kiinteän kyläasutuksen syntyajoilta 1400 vuoden takaa eli rautakauden puolivälin jälkeiseltä merovingiajalta.

Kun karjanhoito alkoi pronssikaudella, karjan talvirehu saatiin lähes yksinomaan jokivarsien ja -suistojen luhdilta eli tulvivilta kosteikkoniityiltä heinänä ja ruohona sekä rantapuustosta lehdeksinä. Rautakaudella huomattiin, että heinän- ja lehdestenteon sekä laiduntamisen yhdistelmä paitsi laajensi heinämaita myös paransi rehun laatua. Lopulta leppävaltainen puusto hävisi lähes tyystin ainakin kylien lähituntumasta, mutta sijalle oli saatu typekästä ja muhevamultaista niittymaata. Näin alkoi syntyä todellista kulttuurimaisemaa pihapiirienkin ulkopuolelle.

Väestön kasvun myötä karjakin lisääntyi, varsinkin kun peltoviljely laajeni ja siten tarvittiin yhä enemmän lantaa viljelmien kasvukunnon ylläpitämiseksi. Siksi ei enää niittyjen jäsentymätön hyödyntäminen riittänyt, vaan talviheinän tekoon oli varattava omat lohkonsa tuottoisimmilta niittykuvioilta. Se edellytti aitaamista, jotta karja saatiin pysymään varauksen ulkopuolella. Ikivanhassa maankäyttösanastossa "aidata niitty heinämaaksi" on ilmaistu pyhittääverbillä. Siitä on johdettavissa tällaista niittyalaa tarkoittava nimitys pyhälö.

Pyhälö-nimisiä heinäntekoniittyjä, jotka 1800-luvulle mennessä olivat laajentuneet parinkymmenen hehtaarin laajuisiksi, on ollut Kalannin rautakautisista kylistä Hallussa ja Kylähiidessä sekä hieman nuoremmassa kyläparissa Tammisto ja Pehto.

Pyhälöiden hyödyntämisen jatkokehitystä havainnollistaa Kylähiiden Pereen tilan nimipari Pyhälöniittu ja Pyhälöntahdon 1700-luvun alun tiluskartassa. Vanhasta Pyhälö(niity)stä osa oli kuokittu Pyhälöntahdon-nimiseksi pelloksi. Sama nimipari toistuu samanaikaisissa naapurikylän Hallun asiakirjoissa.

Kirjallisuudessa ei tähän asti ole ollut mainintoja pyhälö-nimityksestä, mutta sen sijaan joskus tunnetaan uudempi muoto pyhällys. Se on yhä käytössä vainionimenä muiden muassa Kalannin Vellualla, Laitilan Malvossa, Kustavin Parattulasta sekä Pyhälystä-muodossa Pyhärannan Santtiosta. Mielenkiintoinen muoto on myös Laitilan Vidilän laaja vainioalue Pyhinperkko.

Pihmonjoki ja Pyhäkoski Sirppujoen alkuna

Eräät kotiseutunsa menneisyydestä kiinnostuneet kalantilaiset vielä pari vuosikymmentä sitten selvästi välttelivät Sirppujoki-nimen käyttöä. Itse jokikin on maankohoamis- ja maatumishistoriaa ajatellen varsin nuori. joidenkin mielestä Sirppujoki on vasta jokiuoman perkausten tulosta. Sitä ennen oli kaksi jokijaksoa:

Pihmonjoki Hallun maatumaaltaasta Laitilan puolelle Kodjalaan sekä Haudosta Männäisten kautta Kainun kylään ulottuva Männäistenjoki ennen alapuolisia laajoja luhta- ja vesijättöalueita.

Pihmonjoessa merkittävää virtaamaa oli ennen perkauksia Nansionkoskessa ja kuntien rajalla Pyhäkoskessa. Mutta mikä kumma Pyhäkoski? Kukaan ei enää tunnu tietävän siitä mitään. Ei edes uusi Kalannin historiateos. Ei myöskään siinä mainita Pihmonjokea, joka nimenä on joka tapauksessa vanhempi kuin Sirppujoki.

Pyhäkoski-nimiä on aina annettu vain jokien merkittävimmille vuolteille. Paikalle, joka aiheutti paitsi pelonsekaista kunnioitusta myös käytännön hankaluuksia vesillä liikkujalle. Pihmonjoen kohdalla ongelmat liittyivät muinaisen kauppaväylän liikennöitävyyteen Kalannin kautta Laitilan Valkojärven rautakautisiin rantakyliin. Kosken "pyhittäminen" oli eräänlaista pahan tai ongelman piilottamista tai karkottamista. Eihän kukaan eränkävijäkään metsällä uskaltanut puhua ääneen sudesta, vaan käytettiin peitenimeä hukka (= perikato).

Pyhän vanhin muoto kantasuomessa oli pysa, mistä juontuu Kalevalastakin tutun Savon Pisanvuoren nimi. Kun suomessa on siis ollut konsonanttikehitys s>h (pysa>pyhä, myös esim. saame>Häme), niin Pihmonjoen taustalla voi olla merkitys

" Pyhän maan joki" ("-mo" -maa, vrt. Kuhmo, Petsamo). Seudulla on ollut myös pyhämetsä-niminen alue. Onko siellä kasvanut pakanallisen ajan ihmisten kulttimaailmaan olennaisesti kuuluneita pyhiä eli pitämyspuita, tammia tai ikihonkia?

Pyhämaa ja Pyhäsalmi

Pelonsekaisen kunnioituksen ohella toinen vanha merkitys pyhälle paikalle on Veikko Anttosen mukaan "rajana oleminen, jonkin vieraan alueen erottaminen omasta elinpiiristä". Kalannin Pyhäkoski on siis ollut kylien ja samalla pitäjien nautintaalueiden luontainen rajamerkki, mikä siis aikoinaan lisäsi paikan "pyhyyttä".

Muinaisia kaukonautinta-alueiden rajoja, kyläyhteisöjen menneisyyden maamerkkejä ovat olleet lukuisat Pyhäjoet ja Pyhäjärvet. Kalannin kantakylillä oli kaukonautinta-alueita Pyhämaan saaristoalueella. Kettelissä on Selkämereltä Mannervedelle ulottunut Pyhäsalmi, joka kalantilaisten näkökulmasta erotti omat nautinta-alueet "suuresta tuntemattomasta" eli Laitilan kylien kaukonautinta-alueista Kettelissä ja Pitkäluodossa. Pyhäsalmen maaduttua heti ristiretkiajan lopulla raja siirtyi Kuiviraumaan.

Tästä pyhän vanhimmasta merkityksestä "erottaa vieras osa omasta sisäpiiristä" juontuu myös erä-sanan vanhin merkitys "erillään oleva alue", joka myöhemmin täsmentyi erämaaksi. Se olikin tarpeen, kun erä alkoi viitata riistamaihin, jotka pitkään olivat ns. ei-kenenkään-maita.

Seudun Pyhä-nimistä iäkkäimmäksi on tulkittava itse Pyhämaa, jonka Mannervesi ja Velhovesi (alk. Vellavesi; vella = väli) erottivat tutuista kotoisista nautinta-alueista. Ennen kuin kalantilaisnautinta ulottui Pyhämaahan, saaristo kalantilaisista näytti sisämeren takana " syrjäiseltä ja erilliseltä" kuten paikallishistorioiden kirjoittaja Veikko Paasio asian ilmaisi fil. tri Arvo Meren näkemyksiä myötäillen. Kielen- ja perinteentutkija prof. Aimo Turunen on painottanut, että pyhä on alkuaan tarkoittanut paikkaa, joka on "koskematon, puhdas, alkuperäinen". seilainenhan Pyhämaa oli keskiajan alkuun asti.

Artikkeli perustuu prof . Sakari Hinnerin esitelmään, jonka hän piti Kalannin Sadonkorjuujuhlassa 27.10.2002.