Uudenkaupungin merihistoriallisen yhdistyksen joulukortti 1999

Olavi Simola ja Olavi Juutilainen esittelevät v. 1999 joulukorttia merihistoriallisen yhdistyksen illassa.

Kortin aiheena on Loch Linnhe -laiva ja joulutervehdysten vaihto merellä.

 

Taulun ja kortin on maalannut Olavi Juutilainen

Kortti sai suuren suosion, sitä myytiin noin 6000 kappaletta

 

 

Joulutervehdys valtamereltä

"Epätavallisen pitkän purjehduksen jälkeen saavuimme onnellisesti eilen illalla tänne portugalilaisten siirtomaaherrojen satamaan Delagoa Bay´hin. Syynä viipymiseemme olivat tyvenet ja hiljukaiset tuulet Itämerellä ja kovat vastaiset Tanskan salmissa ja Englannin kanaalissa, niin että meiltä otti kokonaista 42 päivää ennen kuin selvisimme Atlantin merelle. Siellä koillispasaati puhalsi koko ajan kaakosta ja laiva ajautui liiaksi länteen, ja linjan sivuutimme 35° West. Kun laskin, että emme sillä kurssilla olisi voineet selvittää Cape Rocaa, meidän oli luovittava viikon päivät kohti itää. Pernambucon edustalla minulla oli tilaisuus jouluaattoiltana signaloida ja raporteerata aluksemme nimi ja määräsatama eräälle vastaamme tulevalle englantilaiselle Cunardin isolle rahtihöyrylle, jolla näytti olleen matkustajiakin mukanaan. Niinpä sitten kummatkin vaihdoimme joulun toivotuksemme...

(Ote uusikaupunkilaisen fregattilaiva Loch Linnhen päällikön Gustaf Adolf Ekholmin kirjeestä 5. päivältä helmikuuta 1904 pääisäntä Johan Erik Söderbergille Lokalahden Penkkalaan).

 

 

Takaisin Seuraava