Kun kissa on poissa, hiiret huseeraavat keittiössä. Teemaillassa oli harvinainen tilanne, kun kerhon molemmat "oikeat" ammattilaiset olivat opintiellä. Toinen keittiömestari- ja toinen hermojenhallintamestarikoulussa. Nautimme näistä herrain opeista ehkä myöhemmin.
Maksaa lukuun ottamatta sisäelimet olivat enemmän tai vähemmän vieraita teematyöryhmän jäsenille, Makeille K ja E, sekä hapahkolle L. Rohkeasti keräsimme kirjat ja aloimme soveltaa. Apunamme mielikuvitus, rajoinamme taivas ja epelien vatsaonteloiden reunat. Saimme hienolta kuulostavan menuun: Lämmin riista-pateesalaatti, Munuaismuhennos, Paistettua maksaa sherry-sinihomejuustokastikkeella, Täytetty sydän olut-sipulikastikkeella, Hyydytetty hedelmäsalaatti. Engblom-Merenlahdelta lähdettäessä totesimme kuin yhdestä suusta odotusten olevan korkealla.
 
Paris-Dakarin levoton suomalaissukulainen Kalna Dakar vietti Teemaillan kunniaksi pippaloitaan turkulaisessa tavaratalossa. Jonot olivat reilusti alle kilometrin ja Erheen jäsenten hymy ei hyytynyt hetkeksikään. Saimme kaiken kukkuraksi kaiken tarvitsemamme, paitsi munuaiset, jotka haimme KituMarketin notkuvilta hyllyiltä. Juomiksi hankimme herkullista tsekkiläistä Krusoviceä ja saksalaista Fransiskaner Klosterbieriä. Mmm!
Ruuanlaittomme sujui kuin tanssi, kastikkeet porisivat ja veitsitaitoja esiteltiin. Pientä ihmetystä herätti liian lyhyestä liotusajasta innostunut munuaisparivaljakko. Niistä kirvonnut tuoksu on kuin hedelmäinen neste joka on ominaisuuksiltaan kuin niiden leikkaajan asuinpaikka. Mika bor i Gustavs.
Nenää ei saanut sopivasti tukittua millään käyttämällämme raaka-aineella.

Menun arviointi:

Lämmin riista-pateesalaatti

Helppo pateeresepti ja herkulliset höystöt yllättivät kaikki nautiskelijat. Tätä testataan uudelleen heti kun metsänjumala Tapio antaa meille muutaman linnun katraastaan.

Munuaismuhennos

Mika on Kustavissa ennen kuin tämän erinomaisen herkun maku häviää kieliltämme. Pidemmällä liotusajalla herkulla on Kustavissa lukuisa joukko uusia ystäviä.

Paistettua maksaa sherry-sinihomejuustokastikkeella

Ei paremmasta väliä. Jätimme lihan hyvin punaiseksi, mikä jakoi maistajien mielipiteitä. Mielestämme kastike kruunasi tämän edullisen herkun. Erhe suosittelee.

Täytetty sydän olut-sipulikastikkeella

Kastike onnistui erinomaisesti. Paistaminen oli ongelmallista. Rinnastimme sydämen paistamisen tavallisen lihan paistamiseen ja noin kilon painoiselle sydämelle sovittiin paistoajaksi tunti. Maistoimme sydäntä aivan liian raakana, jolloin suurin into sydämelliseen nautiskeluun hyytyi. Lisäsimme lämpöä ja annoimme sydämen paistua vielä tunnin: Sen jälkeen rakenteesta hävisi kumimaisuus ja saimme jälkimaut siitä että sydänkin voi hyvin laitettuna olla hyvää.

Hyydytetty hedelmäsalaatti

Kankaisen speshiaali sai koko Erheen suuren suosion. Lämpimien ruokien monenkirjavuudelle ja ajoittaiselle happamuudelle antoi erinomaisen vastapainon tämä suomalaisista raaka-aineista väsätty, yksinkertaisuudessaan nerokas unelmajälkkäri.


Lopuksi

Mietimme lopuksi mitä sisäelimiä haluaisimme vielä maistaa. Mateenmäti ja lintujen maksat tulivat uupuneiden hobbyKokkien mieliin ensimmäisinä. Sisäelimet olivat haastava aihealue ja jokaisella jäi jotain hampaankoloon, jos ei nyt paloja sydämestä, niin ainakin aatoksia siitä miten seuraavalla kerralla haastetta lähestyä. Niin. Ja vielä. Oluista kannatti maksaa.

- liverloverlaver -