|
Nuorisovaltuustoa tarvitaan - mutta ei hinnalla millä hyvänsä
Uuteenkaupunkiin puuhataan nuorisovaltuustoa. Onkin hyvä, että nuorilta itseltään kysytään, millaisia palveluja he kaupungilta haluavat. On selvää, että kaupungin nuorilta puuttuu mielekästä tekemistä etenkin viikonloppuisin. Kuka tahansa voi havaita tämän, mikäli käy viikonloppuiltaisin kaupungin keskustassa. Ennen muuta nuoret ovat ottaneet kokoontumispaikakseen Sokos-torin.
Nuorisovaltuustovaaleja siis valmistellaan, ja ne on tarkoitus pitää marraskuun 15. päivänä tänä vuonna. Alustavasti on suunniteltu, että nuorisovaltuustossa olisi 19 paikkaa, jotka on kiintiöity kouluittain: Novida 4 paikkaa, lukio 4 paikkaa, Viikaisten koulu 4 paikkaa ja Kalannin koulu 4 paikkaa. Lisäksi koulujen ulkopuolella oleville ja ammattikorkeakoulun oppilaille 3 paikkaa. Kiintiöinnissä minua hämmästyttää paikkojen määrä. Eduskuntavaaleissakin kustakin vaalipiiristä valitaan kansanedustajia asukasluvun mukaan. Viikaisten koulu on kouluista suurin, sillä siellä on 505 oppilasta. Kalannin koulun oppilasmäärä lienee 137, muitten koulujen koko on jotain tältä väliltä. Onko siis ajateltu niin, että kaupunkialueella asuvan nuoren ääni on painoarvoltaan vain kolmannes kalantilaisen nuoren äänestä. Novidassa on oppilaita 170, ammattioppilaitoksessa 398 ja lukiossa 300. Tarkistamista lienee näillekin kaavailluissa kiintiöissä.
Toinen minua nuorisovaltuustossa hämmästyttävä seikka on valtuutettujen ja äänioikeutettujen ikä. 13-20 -vuotiaat voivat sekä asettua ehdokkaiksi että äänestää. Mikäli nuorisovaltuusto valitaan kahdeksi vuodeksi, päättävät siellä nuorten asioista 15-22-vuotiaat. Parempi tietysti niinkin - nykyisin nuorten asioista päättää kaupunginvaltuusto, jossa valtuutettujen keski-ikä lienee 50:n korvilla. Jo 13-vuotiaiden ja 16-vuotiaiden kokemus- ja arvomaailma eroaa melkoisesti toisistaan. Mielestäni ikärajojakin pitäisi tarkemmin harkita, kun otetaan huomioon, että 18-20 -vuotiaat voivat osallistua varsinaisiin kunnallisvaaleihinkin niin äänestäjinä kuin ehdokkainakin.
Nuorisovaltuusto on varmasti tervetullut. Nuorisovaltuuston kautta nuoret toivottavasti aktivoituvat hoitamaan yhteisiä asioita myös aikuisina. Nuorten äänestysaktiivisuushan on masentavan alhainen. Toivottavasti nuorisovaltuuston toteuttamisessa ei hosuta ja ajatella, että kysehän on vain nuorista. Sama se, mitä he siellä päättävät 50 000 markan määrärahan suhteen. Samaa on sanottu itsellenikin: mitä sillä on väliä. Nuoret ansaitsevat kunnon nuorisovaltuuston. Ehkäpä oman valtuustonsa ansaitsivat myös ikäihmiset ja lapsiperheet.
(Paluu edelliselle sivulle)
|