Antiikin kirjallisuus

Kevättalvella 2001 äidinkielen kurssilla oli tarkoitus perehtyä hiukan länsimaiden kirjallisuuden syntyyn ja sen eri aikakausiin. Itse valitsin kirjallisuutemme ensimmäiset ajanjaksot, antiikin ja keskiajan. Löydät myös keskiajan kirjallisuudesta kertovan esitelmän näiltä sivuilta.

Kirjallisuutemme synty

Länsimainen kirjallisuus syntyi Kreikassa noin 800 vuotta e.a.a. Sillion syntyivät kirjallisuutemme päälajit. Epiikka on kertovaa runoutta, jonka ensimmäiset teokset ovat Ilias ja Odyssiea. Toisena päälajina on lyriikka, jolla tarkoitettiin aikoinaan lyyran säestyksellä esitettyä laulurunoutta. Myöhemmin lyriikka jakautui moniin alalajeihinsa keskittyen yksilön kuvaamiseen tai kuorolyriikkaan. Antiikin kirjallisuus syntyi kiihkeän seurapiirielämän ympärille. Vapaat miehet, jotka eivät olleet joutuneet orjiksi harjoittivat kieliä ja erilaisia tieteenaloja. Kreikkalaisessa yhteiskunnassa oli silloin monia otollisia piirteitä, jotka johtivat juuri länsimaisen kirjallisuuden syntyyn. Pääjumala Zeuksen kunniaksi järjestetyt olympialaiset ovat yksi merkittävimmistä nykypäivään säilyneistä tapahtumista. Kreikkalaisessa kulttuurissa miehet pyrkivät saamaan täydellisen ja kauniin vartalon, jonka kanssa myöhemmin kisailtiin muita miehiä vastaan kentillä. Teatteritaide on toinen merkittävä perintö kulttuurissamme noilta ajoilta. Antiikin aikaisesta kirjallisuudesta on säilynyt kovin vähän materiaalia, mutta sen vaikutus myöhempään kirjallisuuteen ja kulttuuriin on ilmeinen.

Ilias ja Odysseia

Homeros oli antiikin kirjallisuuden ensimmäisiä kirjailijoita (nykyään vastine sanalle kirjailija on runoilija). Sokea Homeros on kirjoittanut ainakin kuuluisat sankaritarinat Ilias ja Odysseia. Varmaa tietoa siitä, onko olemassa ollut juuri Iliaksen tai Odysseian kirjoittanut Homeros, mutta Homeros -niminen kreikkalainen runonlaulajan olemassa olo on voitu todistaa.

Ilias kertoo 10-vuotisesta Troijan sodasta. Kauniin Helenan ryöstöstä ja ylipäällikkö Agamemnonin ja Akhilleuksen kriisistä paisuva Troijan sota seuraa vuosien mittaan kreikkalaisten ja Troijan kaupungin välistä taistelua. Akhilleus, joka oli Agamemnonin paras soturi kuoli Parisin ampumaan nuoleen. Nuoli osui jalan akilleeseen, josta on seurannut myöhemmin sanonta akilleen kantapäästä, joka kuvaa ihmisen heikkoutta. Troijan sota päättyi siihen, kun Odysseus keksi rakentaa suuren puuhevosen lahjaksi kreikkalaisille, mutta hän olikin piilottanut sotilaansa onton hevosen siisään ja niin Troijan kaupunki valloitettiin.

Tämän jälkeen tarina siirtyy Troijan sodasta kotiinpaluuseen, joka kesti Ithakan kuninkaalta Odysseukselta 20 vuotta. Kotona häntä odotti kaunis Penelopeia, jota oli kosittu Odysseuksen poissa ollessa. 20-vuotisella kotimatkalla Odysseus joutuu yksisilmäisen kykloopin vangiksi, seireenien lumoamaksi, jumalatar Kirke muutti hänet miehistöineen sioiksi. Lisäksi kaksi hirviötä Skylla ja Karybdis uhkasivat Odysseuksen laivaa. Odysseuksen harharetket kertoo miehen suhtautumisesta vaimoonsa, jota on yritetty kosia, kuin myös kotiin palaavasta sankarista, jonka matkalle osuu monenlaisia esteitä.

Filosofit Platon ja Aristoteles

Filosofi kaksikko Platon ja Aristoteles olivat ensimmäiset proosaa kirjoittavia kirjailijoita. Proosa ymmärretään suorasanaisena kirjallisuutena. Lisäksi mm. Herodotos ja Thukykides olivat merkittäviä antiikin proosaa kirjoittavia kirjailijoita.

Filosofien akatemian perustanut Platonin (427-347) oppeihin kuului maailmamme käsittäminen dualistisena maailmanmallina, kahtena osana, näkyvänä aistimaailmana ja näkymättömänä ideamaailmana. Aistimaailma oli alati vaihteleva ja alati suhteellinen, jonka vastapainona oli Platonin ideamaailma. Aistimaailma oli vain ideamaailman häälyvä varjo. Filosofi kirjoitti 28 dialogia, vuorupuhelua, joista merkittävimpiä ovat Valtio, Pidot ja Faidros. Niissä Platon käsitteli ihanteita, luovuutta ja taidetta kysellen ja vastaillen.

Platonin dualistisen maailmanmalli voidaan selittää näin: "Kauneuden idea on ikuinen ja muuttumaton. Tähän ikuiseen maailmaan liittyy myös ihmisen sielu, joka siten on katoamaton." Pelkistettynä: jossain on olemassa nykyisten, entisten ja tulevien ihmisten idea.

Platon opiskeli jo nuorena miehenä kuuluisan Sokrateen opissa ja hänen oppeihinsa astui myöhemmin merkittävä mies nimeltä Aristoteles.

Muutaman vuosikymmenen Platonin jälkeen syntyi Aristoteles (384-322), joka opiskeli Platon esikuvanaan kriittisesti tämän oppeja. Aristoteles systematisoi aikansa opit ja asetti perusteet esimerkiksi logiikalle, metafysiikalle ja meteorologialle. Hän kirjoitti estetiikan perusteiksi nousseen Runousopin, joka selvittää kirjallisuuslajien syntyä ja olemusta. Aristoteles opetti Aleksanteri Suurta. Kun hallitsija kuoli, joutui Aristoteles pakenemaan jumalattomuudesta syytettynä. Aristoteles ei piitannut koskaan voitosta, vaan pyrki aina totuuteen.

Draama pohjana

Draama eli näytelmäkirjallisuus syntyi Ateenassa viinin ja hurmoksen jumalan Dionysoksen kunniaksi pidetyissä palvontajuhlissa. Palvonnoissa esitettiin kuoron säestyksellä näytelmiä jumalille uhrimenojen tyylisenä vastineena.

Draama jakautuu kolmeen osaan: tragediaan, farssiin ja komediaan. Tragedia on ylevän aiheen vakavassa muodossa esittämistä. Usein tragedia päättyy tuhoon. Tarinassa seurataan sankarin ja jumalien välistä sidosta. Kun ihminen asettaa omat asiansa jumalien yläpuolelle eivät nämä voi sietää sellaista, jolloin tarina päättyy jumalien käynnistämään tuhoon. Tragedian parhaimpia esittäjiä olivat Aiskhylos, Sofokles ja Euripides. Kolmikosta ainakin Sofokles voitti palvontamenojen yhteydessä järjestetyissä tragedia-kilpailuissa usein. Tragediasta irronnut iloisempi tyylilaji farssi päättyy aina onnelliseen ja iloiseen loppuun. Komedia kertoo taas puhtaasti hauskan tarinan, yleensä sankaritarinan.

Rooman perintö

Adrianmeren toisella rannalla innostuivat roomalaiset myöhemmin kreikkalaisten kirjallisuudesta. Kulttuuri siirtyi roomalaisille, jotka omaksuivat sen lähes suoraan. Homeroksen Oddyseia käännettiin jo 200-luvulla e.a.a., josta voidaan katsoa roomalaisen kirjallisuuden alkaneen. Roomalaiset halusivat kirjallisuudelta myös viihdytyksen lisäksi hyötyä ja niinpä kirjailijat ja taiteilijat matkustivat sotajoukkojen mukana lisäämässä isänmaanrakkautta. Rooman suurimpia runoilijoita olivat Vergilius, Horatius ja Ovidius. Vergilius kirjoitti Rooman synnystä, kun taas Ovidius kertoi eroottisia rakkauskuvauksia. Rooman valta-asema kesti yli tuhat vuotta, joten myös kulttuurin vaikutus myöhemmille ajoille on ollut suurempi. Latinasta tuli sitä myöten myös yleiseurooppalainen kieli.

Antiikin keskeisimmistä näkökulmista voidaan kiteyttää sanoihin "Tunne itsesi!". Tämä kuvastaa hyvin kirjallisuuden kestäviä oivalluksia ihmisen luonteesta. Lisäksi sankaritarusto oli kyseenalaistavaa ja realistista, edes jumalat eivät olleet virheettömiä. Antiikin kirjallisuudella oli voimakkaat vaikutukset tuleviin kirjallisuuden aloihin.

Raimo Miettinen / 2001

© 1998-2003. Haluat lainata tekstejä. Ota yhteyttä ja kysy!