etusivu::esitelmät::linkkikokoelma::informaatio::palaute

 

Italialainen ruokakulttuuri

 

JOHDANTO

ITALIAN HISTORIA

ITALIAN MAAKUNNAT

TUNNETUT RUOAT ITALIASTA

YHTEENVETO

LÄHTEET

 

Johdanto

Miksi valitsin Italian ruokakulttuurin. Jos keskustellaan, kirjoitetaan tai jossain tv-ohjelmassa kerrotaan tietyn maan ruokakulttuurista on puheenaihe yleensä Italiasta. Italialainen ruokakulttuuri on värikäs, monitasoinen ja terveellinen. Mieleen nousee kuva perheestä, joka on kerääntynyt pöydän ääreen syömään ruoista notkuvan pöydän ääreen ja kaikki keskustelevat kovalla äänellä ruoasta ja jalkapallosta samalla, kun pöydänantimia noukitaan lautaselle.

Italia on valtiona tietenkin paljon muutakin kuin spagettia ja jalkapalloa, mutta näiden merkitys ja ruoan erikoinen merkitys tässä Välimeren rannalla sijaitsevan maan kulttuurissa on ilmeinen. Suomen mittakaavassa ruoka voi olla Italiassa melkein kuin pyhä asia, joka maistuu maailmanlaajuisesti ravintoloissa kuin myös nykyään omissa ruokapöydissämme.

Kerron omassa päättötyössäni italialaisen ruokakulttuurin pienistä yksityiskohdista eri puolilla maata ja sen maakunnissa. Jokaisella maakunnalla on oma historiansa ja niin myös oma keittiö, jonka pienillä ja suurilla eroilla on tärkeä merkitys Italian monivivahteiselle ruokakulttuurille.

Päättötyön loppupuolella olen ottanut tarkasteltavaksi muutaman kuuluisan italialaisen ruoan. Maailmassa ei varmaan ole monta niin yhteenkuuluvaa paria kuin Italia ja spagetti. Spagetin lisäksi kerron tietenkin muistakin pastalajeista ja niistä valmistuvista aterioista. Pastan käyttö on tällä hetkellä Suomessa kovassa huudossa, mutta Italiassa sitä on jo käytetty ja valmistettu satoja vuosia. Pastan lisäksi myös Pizza ja polenta ovat italialaisen ruokapöydän peruspilareita, joilla paikalliset ravitsevat itsensä.

Italian merkitys viinimaailmassa on suuri. Vuoristoinen maa on yksi johtavista viinintuottajamaista. Punaviinejä ja valkoviinejä valmistetaan tarkkojen normien ja huolenpidon alla, jolloin syntyvät myös maailman parhaimmat viinit.

Oma suhteeni Italiaan perustuu ainoastaan erilaisten viestimien ja tekstien kautta, mutta en näe mahdottomana, että joskus matkustaisin vielä Italiaan.

 

Italian historia

Etruskit asuttivat Apenniinienniemimaan ensimmäisinä noin tuhat vuotta ennen ajanlaskumme alkua. Myöhemmin silloinen Italia liitettiin Kreikkaan 200 e.a.a. Roomalaiset valtasivat koko nykyisen Italian alueet valtakunnan kasvunvuosina, mutta Rooman valtakunnan luhistuttua vuonna 476 j.a.a. alue jakaantui lukuisiin pikkuvaltioihin, jotka elivät itsenäisesti sotien toisiaan vastaan. Milano oli yksi pienimmistä kaupunkivaltioista. Normannit kävijät hallitsemassa aluetta joskus 500-luvulla, mutta 700-luvulla kirkonvalta alkoi kasvaa ja alueelle muuttivat lombardialaiset. Pikkuvaltiot elivät nousukausiaan ja laskukausiaan ja osa niistä vallattiin, kun toiset menestyivät hienosti. Venetsia, Pisa, Firenze ja Genova olivat ennen 1000-lukua tärkeitä Välimeren kauppapaikkoja, joissa taiteet, tieteet ja ruoka kukoistivat. Näissä kaupungeissa kehittyi 1500-luvulla ensimmäiset renessanssin siemenet ja nykyään alueella on säilynyt runsaasti renessanssin rakennuksia ja taidetta

1700-luvulla Italian silloiset pikkuvaltiot yhdistyivät Napoleonin hallinnon alla, mutta hallitsijan kuoltua heräsivät 1800-luvulla aatteet "yhdistyneestä Italiasta". Kansat halusivat lopettaa ikuisen sotimisen ja hallitsijoiden vaihtumisen. 1848-49 tehtiin useita vallankumousyrityksiä, mutta niissä epäonnistuttiin. Vasta vuonna 1861 vallankumous taisteluineen johti siihen, että Italiasta tuli itsenäinen valtio.

Nykyään Italiassa elää lähes 60 miljoonaa ihmistä, joista alle 5 miljoonaa on joko retoromaanilaisia, sardinialaisia tai saksankielisiä. Saksankielisiä ja retoromaaneja asuu pääasiallisesti Trentino-Alto Adigen ja Friuli-Venetsia Giuliassa.

Pääasiallisena elinkeinona Italiassa ovat pohjoisen teollisuus ja oliivien, vehnän ja maissin viljely. Rannikoilla kalastetaan jonkin verran ja silkkiä tuotetaan Keski-Italiassa. Pohjoisen maakunnat ovat huomattavasti rikkaampia kuin Etelän. Tämäkin johtuu historian kaupunkivaltioiden sijaitsemisesta pohjoisessa ja etelän köyhästä maaperästä. Pohjoisen ja etelän taloudellinen eroavaisuus on huomattava tällaisen tasa-arvoisen suomalaisen mielestä.

Pohjoisen rikkaudet ovat tulleet alueen maantieteellisen sijainnin ansiosta, koska Ranskan Pariisi, Iso-Britannian Lontoo ja Itävallan Wien ovat olleet lähempänä Firenzeä ja Venetsiaa kuin Sisilian Palermoa. Tämä eroavaisuus tuntuu myös ruokakulttuurissa, kun pohjoisessa syödään sunnuntaisin runsaita aterioita monilla ruokalajeilla, on Etelä-Italiassa tarjolla hieman yksinkertaisempaa ja halvempaa ruokaa. Köyhyyden edessä etelässä asuvat ovat joutuneet keksimään vain vähistä ruoka-aineista maukkaita herkkuja.

 

Maakunnat

Piemonte ja Valle d`Aosta

Italian historian kannalta Piemonte oli tärkeässä osassa, kun valtio yhdistyi 1800-luvulla. 1767 Torinossa kirjoitettiin yksi ensimmäisistä keittokirjoista, Il Cuoco Piemontese - Perfezionato a Parigi, jossa jo huomaa ranskalaisen keittiön vaikutuksen maakunnan ruokakulttuuriin. Torinosta tuli 1700-luvulla tärkeä suklaan synnyinsija, josta myöhemmin tuote siirtyi mm. Sveitsin Alpeille.

Piemonte on Italian ranskalaisin maakunta sijaintinsa ansiosta ja se on rikasta aluetta. Paikallinen murre on saanut vaikutteita ranskan kielestä. On kuitenkin hyvä muistaa, että ranskalainen keittiö on kotoisin Italiasta. Torino on pääkaupunki, eikä alueella ole muita kaupunkeja, ainakaan niin vaikutus valtaisia mitä Torino. Piemonten vuodenkiertoon sisältyy useita tapahtumia, jotka yleensä ovat suorassa tai epäsuorassa yhteydessä ruokaan. Valle d`Aosta (Aostan laakso) on Italian pienin maakunta, joka sijaitsee Ranskan ja Sveitsin rajalla. Tämä pieni maakunta on melkein sidoksissa Piemonteen, tähän suureen ja rikkaaseen maakuntaan.

Ruoan suhteen tuntuu siltä, että Piemonte hajoaa kahteen osaan, Torinoon ja Piemonteen. Maaseudulle saapuu turisteja ja paikallisia paljon syksyn tryffelisesongin kuumimpina aikoina. Piemonten valkoinen tryffeli on erittäin suosittu, vaikkei niin suosittu kuin ranskalainen serkku musta tryffeli. Astin ja Alban seuduilla järjestetään usein festivaaleja ja tilaisuuksia tryffelien takia. Ranskalaisen keittiön vaikutteet eivät ulotu oikeasti kuin Torinon keittiöihin, joten maaseudun oma rikas ruokakulttuuri on nyt myös "tuhonnut" Torinon "hairahduksen" ranskalaiseen. Piemontessa, kuten monessa muussakin maakunnassa syödään juustoja alkuruokana (antipasti). Piemontelainen keittiö saattaa yllättää runsaudellaan, sillä antipasti, alkuruokia on jo useita. Pääruoka on koostuu useasta erillisestä ruokalajista. Nykyään tapa on väistynyt terveellisten elämäntapojen myötä, mutta vielä sunnuntaisin perheet kokoontuvat nauttimaan ruoasta ja keskustelemaan siitä.

Torinossa ei ole montakaan omaa ruokaa, mutta muutamia sentään. Giandujotti on hasselpähkinäsuklaakonvehti, joka on saanut nimensä karnevaalipäähineestä. Grissinit ovat kuitenkin Torinon omia "poikia", pieniä, kovia ja pitkiä leipätaikinasta valmistettuja tikkuja, joiden valmistuksesta voidaan keskustella jokaisessa kylässä erikseen. Juustoista fontina on tunnetuin. Lihavalmisteista merkittävä tuote on murea salamin d`la duja salamimakkara. Fritto misto koostuu teurastetun sian helposti pilaantuvista osista mm. aivoista, kateenkorvasta ja maksasta.

Liguria

Välimeren rannalla sijaitsevan Ligurian merimiehet kiersivät maailmaa, heidän joukossaan myös paikallinen löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbus. Vuonna 1806 Liguria kuului hetken Ranskaan ja reilun 10 km päässä Italian rajalta sijaitseva Nizza kuului aina 1859 asti Liguriaan. Maakunta on ollut aikoinaan yksi Välimeren mahtimaista, mutta alueen sisäiset ristiriidat johtivat sen nykyiseen rauhallisempaa tilanteeseen.

Pääkaupunki on Genova, joka sijaitsee keskellä kaarimaista rannikkoa pitkin kulkevaa maakuntaa. Ligurian muut suuret kaupungit ovat myös ahtautuneet rannikolle, joka erottuu merestä jyrkkine kallioineen. Maakunta on tunnettu väriloistostaan, alueella viljellään paljon eri värisiä kukkia. Sanotaanpa rannikkoa myös Riviera dei Fiori'ksi, Kukkarannikoksi.

Maakunnalla on monessa mielessä Italian välimerellisin keittiö. Liguria on kuitenkin sinänsä poikkeuksellinen maakunta, että siellä ei valmisteta merenantimista ns. yhtikäs mitään, kuten lähes kaikkialla muualla Italian rannikoilla. Ruokavalio johtuu kalan vähyydestä maakunnan rannikolla, ehkä toisessa paikassa ligurialaiset tekisivät paljon maittavia kala-aterioita. Kun piemontelainen keittiö tuoksuu voimakkaasti tryffeleille ja valkosipulille, lähtee ligurialaisen keittiön tuoksut yrteistä ja valkosipulista. Yrttien ja vihreiden kasviksien joukkoon lisätään usein myös alueen laadukasta oliiviöljyä.

Maakunnan omia ruokia ovat Pesto, joka on ligurialainen kuuluisuus. Se valmistetaan basilikasta ja pinjansiemenistä pastan höysteeksi. Pestolla höystetään myös muualla Italiassa pastat. Focaccia on ligurialainen versio meillekin tutustu rieskasta.

Lombardia

Lombardia oli jo 1400-luvulla menestyksekäs maakunta, jota hallitsivat vuoroittain suuret suvut. Vieläkin Lombardian kaupunkien keskustoissa voi tuntea kävelevänsä kuin renessanssin aikaan. 1535 Kaarle V:n johdosta Lombardia oli 200 vuotta Espanjan siirtomaana. 1700-luvulla kasvoi lombardialaisen ruokakulttuurin ensimmäiset siemenet vuorien rinteille. Nimensä Lombardia sai kuitenkin saksalaisilta barbaareilta, jonka vallan alaisena maakunta oli satoja vuosia.

Lombardia on Italian varakkain maakunta, jonka keskiosissa sijaitsee suuria teollisuusryhmittymiä. Milano on maakunnan pääkaupunki, jonka asukkaat eivät halua syödä maakuntansa perinneruokia, vaan suosivat terveellisempiä Etelä-Italian tuotoksia.

Maakunnan keittiö on kuin palaksi hajonnut lasi, joka on lakaistu kasaan. Perinneruokia on jokaisesta kylästä, vaikutteita on saatu venetsialaisesta keittiöstä ja vuoristoseutujen perinteestä. Keittokirjoja on jo 1400-luvulta. Voita ja rasvoja paikalliset ovat tottuneet käyttämään ruoissaan. Lisäksi polenta, risotot ja minestre (keitot) ovat jokapäiväistä ruokaa lähes jokaisessa kylässä ja kaupungissa. Lombardiasta saapuu italialainen pyöreäjyväinen riisi, jota tuotetaan eniten ja käytetään eniten koko Italiassa. Keitot ovat lombardialaisen tukevia, niissä on kuivia papuja, riisiä tai pastaa ja vihanneksia. Lombardialaisia juustoja ovat bitto, bransi, cupeta ja vihreä juovainen gorgonzola. Keittoihin ja muihin ruokiin lisätään usein myös lihaa, pääosin sikaa. Hanhia kasvatetaan Lomellinassa ja siellä valmistetaan myös hanhenmaksapateita ja hanhenlihasalamia.

Salamimakkara Milanosta, salame di Milano. Fiocchetto on vähärasvaista suolattua kinkkua, joka laitetaan sian suoleen jopa vuodeksi kypsymään. Risotto alla milanese on milanolainen sahramirisotto. Sahramin toi espanjalaiset 200 vuotta kestäneen hallintokautensa aikana.

Trentino-Alto Adige

Trentino-Alto Adige kuului aikoinaan Itävalta-Unkariin, mutta liittyi Italiaan suurten itsenäisyystaistelun myötä. 1100-luvulla alueelle saapui ensimmäiset saksalaiset, joiden suvusta on vieläkin jäljellä pieni joukkio.

Itä-Euroopan rajalla sijaitseva maakunta jakautuu Alto Adigeen, joka sijaitsee alueen pohjoisosissa ja eteläiseen ja italialaiseen Trentinoon. Alto Adige on saanut nimensä Adigejoen mukaan. Trentino-Alto Adige tunnetaan myös Etelä-Tirolina. Alto-Adige on suosittu matkailukohde itävaltalaisten ja saksalaisten keskuudessa. Alto-Adigessa asuu myös pieni saksaa puhuva vähemmistö.

Alto Adigen alueella tuotetaan laadukkaita valkoviinejä, kuten myös naapuri maakunnassa Friulu-Venezia Giuliassa. Alueella kasvatetaan paljon hedelmiä mm. omenia ja päärynöitä. Omenasosetta ja mustikkahilloa lisätään usein perinneruokiin. Sianlihan käyttö tirolilaisessa keittiössä on todella suosittua, josta valmistetaan speck'n lisäksi erilaisia salamimakkaroita. Myös leipä kuuluu Alto Adigen keittiöön. Leivät ovat saaneet vaikutteita paljon Itävallan puolelta. Taimen on Italiassa suosittu makeanveden kala ja Trentino-Alto Adigessa sitä pyydetään vuoriston joista ja koskista. Polenta on yksi perusrakenteista trentinoaltoadigelaisessa keittiössä. Polentaa valmistetaan maitoon, veteen tai joskus viiniin. Tumma polenta saa pohjansa maissisuurimoista ja tattarin sekoituksesta. Pasta saa seurakseen sakeaa kermaa ja vasikanmuhennosta tai hienonnetuilla sardiineilla.

Sianlihasta valmistettu speck on suolattu kinkku, jota syödään runsaasti. Speck'n valmistus voi kestää lähes vuoden verran kypsennyksiin ja kuivumisineen. Gulasch on tirolilainen ruoka, mutta myös suosittu tirolaistyylisessä Trentino-Alto Adigen keittiössä. Polenta nera, tumma polenta valmistetaan maissisuurimoiden ja tattarin sekoituksesta. Sienistä valmistetaan syksyisin misto di funghi, sienimuhennos.

Veneto

Veneton pääkaupungilla Venetsialla on rikas historia. Vuonna 850 Venetia -niminen kaupunki oli vielä itsenäinen valtio ja 1000 -luvun alussa kaupungista alkoi kasvaa tärkeä kauppamahti koko Välimeren alueelle. 1797 Venetsia jaettiin Ranskan ja Itävallan kesken, myöhemmin kokonaan Itävallalle. 1866 kaupunki siirtyi Italialle.

Veneto ulottuu aina Välimereltä Italian pohjoisille rajoille. Alueen eteläosissa halkoo suuri Po-joki. Kanavien halkoma Venetsia on Veneton maakunnan pääkaupunki, ja se hallitsee koko aluetta. Toinen tärkeä kaupunki on rannikolta hiukan alle 100 km päässä sijaitseva Veronan vuoristokaupunki. Veneton vuorien rinteillä viljellään paljon riisiä.

Italialaisen keittiön mittapuun mukaan venetolainen ruokaperinne on köyhä ja yksinkertainen. Ruokien valmistustavat ovat peräisin ajalta, jolloin seutu oli vielä köyhää. Veneton keittiön antimissa näkyy selkeästi Venetsian tavat; arabialaisuus ja bysanttilaisuus. Koska Venetsia on yhteydessä Välimereen syödään alueella kalaa todella paljon. Yleensä kalat kypsennetään yksinkertaisesti paistamalla kevyesti, grillaamalla tai keittämällä, mutta se on aina tuoretta eli samana päivänä merestä nostettua. Kalan lisäksi alueella tehdään merenantimista paljon muita simppeleitä, mutta maukkaita alkupaloja ja pääruokia. Kalmarit, seepiat ja katkaravut hyödynnetään tehokkaasti. Pohjoisen maakuntiin kuuluvana alueena Veneto tarjoaa risotto- ja polentaruokia. Venetsialainen haluaa eroavan polentan, joten se tehdään pehmeäksi ja kermaiseksi. Myös risotot tehdään Venetsiassa pehmeämmiksi kuin muualla pohjoisen maakunnissa. Venetolaisen ruokalautasen rikkautena ovat moninaiset vihannekset, joista täkäläiset ovat ylpeitä.

Pesce in saor on hapanimelä kalaa, joka on maustettu rusinoilla ja pinjansiemenillä. Poikkeuksellinen veronalainen ruoka on hevosenlihapata, jolla on historialliset taustat. Kun Veronan kaupunki oli aikoinaan piiritetyt joutuivat asukkaat syömään hevosen henkensä pitimiksi. Pearà on veronalainen pippurikastike, joka on ollut kallis kastike, kun pippuri oli vielä saman arvoista kullan kanssa.

Friuli-Venezia Giulia

Maakunta koostuu Friulista ja Venezia Giuliasta. Venezia Giulia luovutettiin aikoinaan lähes kokonaan Jugoslavialle. Itäinen suurkaupunki Trieste liitettiin Italiaan vuonna 1918.

Maakunta on köyhää aluetta, jolloin miehet joutuvat käymään töissä Sveitsin puolella. Alue ei ole kovinkaan vuoristoista niin kuin muu Pohjois-Italia. Maakunta on Itävallan ja Slovenian naapuri, joten siellä asuu paljon eri maiden ihmisiä ja onhan maakunta ollut historiassa tärkeä läpikulkutie.

Kinkut savustetaan kuivan ilmanalan ja perinteiden ansiosta maan parhaiksi. Alueella tehdään myös useita vuoristojuustoja (formaggio di malga), montasio, pendolon, tegolino ja päärynän muotoinen ricotta. Viinien kohdalla maakunta on tullut tunnetuksi valkoviineistään. Perusruokana on valkoisesta maissista valmistettu polenta tai erilaiset keitot, joita valmistetaan juureksista, ohrasta, riisistä tai kuten yleensä pavuista. Maakunnan suurin kaupunki Trieste on hyvin venetsialais-tyylinen meren herkkuineen, vaikka lähialueet ovat saaneet vaikutteitaan paljon kreikkalaisesta ja slaavilaisesta ruokakulttuurista. Triestessä nautitaan paljon mm. merirapuja ja ostereita ja länteenpäin ulottuvilla kummuilla syödään mm. böömiläisherkkua, jänistä hapanimelä kastikkeen kera.

Gubana on omenoista ja kirsikoista valmistettu leivonnainen. Pandaluts on hyvä naposteltava ruoan jälkeen. Ne ovat pieniä kovia keksejä. Anatra arrosto, paahdettu ankka on yksi maakunnan riistaruoista.

Emilia-Romagna

Emilia-Romagna ei ole koskaan ollut kovin merellinen maakunta, vaikka sillä onkin paljon rannikkoa. Parman kaupunki joutui aikoinaan hetkellisesti Espanjalle ja tämän jälkeen se kuului myös herttuatar Marie Louiselle (Napoleon Bonabarten vaimo). Maakunta jakaantuun nimensä mukaisesti kahteen osaan, Emiliaan ja Romagnaan. Romagna on kuulunut Kirkkovaltiolle jo vuodesta 1278.

Emilia-Romagna lasketaan jo ei-pohjoisiin maakuntiin. Emilia-Romagnassa asuu kahdenlaisia ihmisiä, romagnalaisia ja emilialaisia. Romagnalaiset ovat köyhiä, emilialaiset taas rikkaita. Näitä kahta "kansaa" erottaa vahvat kirkolliset eroavaisuudet. Romagnalaiset eivät kasta lapsiaan kovinkaan usein, johtuen historiansa tyranni paavien hallinnosta. Maakunnan tärkeimpiä kaupunkeja ovat Bologna, Parma ja Ravenna. Pääkaupungissa Bolognassa on Euroopan vanhin yliopisto. Maakunta sijaitsee viljavalla Po-joen laaksoissa ja siellä viljellään runsaasti erilaisia kasviksia.

Emilia-Romagna on Italian keittiön keskus, maakunnan tapoihin kuuluu maailmalle levinnyt tieto ruuan ylenpalttisesta syömisestä ja siitä keskusteleminen. Emilialainen ruokakulttuuri on saanut olla esimerkkinä koko italialaisen keittiön esikuvana menestyneessä kirjassa La Scienza in Cucina e l`Arte di mangiare bene (1891), jonka on kirjoittanut Pellegrino Artus. Kirja oli ensimmäinen tämän maan ruokakulttuurista kertova opus ja siitä on painettu jälkikäteen reilusti yli 100 uusintapainosta. Perinteinen bolognalainen keittiö suosii lihaa, ihraa, voita ja kasviksia käytetään vähän. Parmankinkku on kuuluisin. Maakunnassa valmistetaan paljon kestomakkaroita ja salameja. Lisäksi alueella valmistetaan laadukasta parmesaanijuustoa tarkkojen säädösten alla. Henkilökohtaisesti ko. juuston valmistus tuntuu menneen äärimmäisyyksiin vai mitä sanot, kun lehmille joilta maito saadaan tarjotaan huhtikuun puolenvälin jälkeen vain tuoretta heinää ja marraskuun jälkeen vain kuivaa heinää. Ehkä tämä auttaa ymmärtämään italialaisen ruokakulttuurin taidokkuutta. Talvisin emilialaiset syövät antipastoina mm. suuren joukon erilaisia uppopaistettuja ruokia (fritto misto). Maakunnassa syödään runsaasti tomaattia ja valkoisia tryffeleitä kuten myös pohjoisessa Piemonten maakunnassa. Parman hovin vaikutus näkyy vahvasti maakunnan muissa ruoissa. Riisissä kypsytetyt linnut ja jänismuhennos ovat tunnettuja aatelisherkkuja.

Italian suosituin antipasti on kotoisin Parmasta, vähäsuolainen parmankinkku (prosciutto di Parman). Kinkun matka possusta kulinaristin suuhun vie tarkkojen määräyksen valvonnassa: possu on siitos tanskalaisesta ja englantilaisesta siasta, sika ruokitaan vain tietyllä ruoalla ja kinkku valmistetaan tarkoin määrätyin normein. Näin valmistuu parmankinkku yksinkertaistetusti. Lemmenhalua nostattavaa salamia, salame da sugonia tarjotaan usein häissä.

Toscana

Muinaishistoriassa etruskit saapuivat Toscanan seuduille. Vuonna 351 e.a.a. Rooma valloitti alueen itselleen. Vuonna 1861 se liitettiin Italiaan. 1400-luvulla Toscana oli mahtavin alueen pikkuvaltakunnista, eikä siellä asunut eriarvoisia ihmisiä. Kaikki asukkaat olivat suhteellisen samanarvoisia, yhtä rikkaita tai köyhiä.

Toscanan maakunta on rehevää vuoristojen ja laaksojen vuorottelua rannikolta "Italian saappaan varteen" asti. Kulttuurissa on voimakkaita vivahteita brittiläisyydestä, koska saarivaltion toimesta alkoivat ensimmäiset rikkaat turistit saapua hiekkarannoille paistattelemaan auringossa, ja nykyään hiekkarannoille saapuu vuosittain tuhansia turisteja muualta Euroopasta. 1960-luvulla hyödynnettiin Toscanan kaunista kumpumaista maisemaa viljelykseen niin paljon, että nykyään on turha enää etsiä sadan vuoden takaista näkymää.

Ranskalaisen keittiön taidot ovat lähtöisin Toscanasta, koska Henrik II avioitui Katariina de`Medicin kanssa vuonna 1535 ja tuleva kuningas otti mukaansa joukon huippukokkeja, ainakin näin kerrotaan Firenzen kaduilla. Pöytätavat olivat edellä Firenzessä jo 1100-luvulla, kun siellä syötiin haarukalla, syötiin Ranskan hallitsijan hovissa pelkillä sormilla. Emilia-Romagnan keittiö on vastakohta Toscanan keittiölle, joka on niukka ja suoraviivainen. Täällä ei sorruta pröystäilevään ja yltäkylläiseen nautinnonhakemiseen, vaan levollisen yksinkertaiseen ja ravitsevaan. Kinkut ovat vähärasvaisia. Oliiviöljyä, viiniä ja yrttejä käytetään runsaasti. Toscanan alueella ei valmisteta yhtä paljon oliiviöljyä mitä Apuliassa, mutta laatu korvaa tässä määrän. Oliiviöljyissä löytyy monen makuisia ja värisiä, niin kuin viineissäkin valinnanvaraa on.

Toscanalainen herkku coppiette on voimakasmakuinen kestomakkara. Liha valmistetaan härästä, siasta tai villisiasta ja se maustetaan voimakkaasta mm. pippurilla, jonka jälkeen lihat laitetaan riippumaan pareittain, tästä nimi coppiette, parivaljakko. Suosittu samalamimakkara on finocchiona, joka maustetaan reilusti fenkolinsiemenillä. Kuuluisin ja lähes ainoa juusto marzolino, jonka kypsä pinta värjätään tomaatilla tai ennenvanhaan lampaan verellä. Laadukkaista öljyistä parhaimmat valvotaan extra vergine -merkin alaisina.

Umbria

Umbrian kevyesti aaltoileva kukkula maisema muistuttaa renesanssiajan maalauksia. Antiikin aikaisia raunioita ja pääkaupungissa Perugiassa on etruskiroomalaisaikainen kaupunkimuuri. Lähistöltä löytyy paljon etruskihautoja. 1200-luvulla elänyt Pyhä Fransiskus Assisilainen on kotoisin Assiasta, 20 km päässä Perugiasta kaakkoon.

Umbrian maakunnassa on paljon keskiaikaisia kirkkoja, jotka ovat säilyneet hyvin uskonnollisten vaikutteiden voimasta. Keskiajan kapeat kujat kaupungeissa ovat myös säilyneet tähän päivään asti.

Tryffelit ovat suuressa osassa maakunnan ruoissa, vaikkei niin merkittävässä mitä esimerkiksi Piemontessa. Alueella syödään paljon mustia tryffeleitä, melkein kuin "perunaa". Vaaleampia tryffeleitä, bianchettoja on myös tarjolla, vaikka ne eivät ole niin suosiossa kiihottavan voimakkaan hajun takia. Tryffelisesongin aikana maakunnassa järjestetään useita juhlia niin kuin muuallakin "tryffelimaakunnissa", jolloin sienien etsimiseen erikoistuneet siat nuuhkivat metsissä herkkuja esiin. Toisena sesonkina vuodessa on riistakausi, jolloin paikalliset metsästävät erityisesti muuttolintuja. Umbrian oliiviöljy on kevyttä ja vihertävää ja harvinaisen ohutta. Umbrian gastronominen keskus on Norcia. Siellä valmistetaan sianlihasta todella taidokkaita ja historiassa pitkälle perinteitä omaavia sianlihatuotteita. Sian teurastaja onkin saanut kaupungin nimen työnimikkeekseen. Kesytetyn sian lisäksi tarjolla on paljon myös villisiasta valmistettuja kestomakkaroita. Pikkukaupunki Capellucciossa tehdään paimenian lampaista maukkaita liharuokia. Umbriassa kala ei ole tietenkään suuressa osassa mitä rannikkoa omistavissa maakunnissa, täällä kala on poikkeuksetta makeistavesistä.

Pikkukaupunki Castelucciossa viljellään ehkä Italian parhaita linssejä. Norcialainen pienistä mustista sioista valmistettu prosciutti on kiinteä ja vähärasvainen leikkele. Pikkupossuille syötetään vain tammenterhoja ja kastanjoita ja lihassa maistuukin näiden vaikutus ja pippurit. Leipomoista löytyy sellaisia pikkunaposteltavia kuin tozzetteja ja ciambelloneja, pieniä keksejä, jotka kastetaan viinissä ennen suuhun laittoa.

Marche

Marchen maakunta on entistä etruski- ja roomalaisaluetta. Marchen historissa ei ole sotien aiheuttamaa surua. Maakunta yhdistyi vuonna 1860 Italian kuningaskuntaan.

Marche on vuoristoinen ja jyrkkärantainen Adrianmeren rannalla sijaitseva maakunta. Alue on harvaan asuttua, eikä siellä vieraile kuin vähän turisteja. Maaseudun henki elää kaikkialla Marchen vuorilla ja kukkuloilla. Sikoja ja lehmiä kasvatetaan rikkailla laidunmailla. Maakunnassa on vain vähän teollisuutta. Paikalliset ovat kovin riippumattomia ulkopuolisista, lähes kaikki pystytään tuottamaan maakunnassa omin voimin.

Maakunnan merkittävin osa-alue ruokatuotannossa ovat tryffelit, joita sieltä lähtee muualle runsain määrin.Acqualangassa on tryffelien markkinakeskus, josta lähtevät Italian markkinoille mustat, ruskeat, harmaat, ja valkoiset tryffelit. Marchelainen keittiö ei eroa kovinkaan paljoa muista Keski-Italian suurista keittiöistä. Siinä on paljon yhteisiä piirteitä toscanalaisen ja umbrialaisen keittiön kanssa. Oliivit ovat maakunnassa kuitenkin poikkeuksellisen suuria. Niistä valmistetaan mielenkiintoisia ruokia, joissa oliivit on uppopaistettu ja ne tarjoillaan suoraan kuumina popsittavaksi. Kalaruokia Marchessa valmistetaan paljon, juuri maantieteellisen sijainnin ansiosta. Kalakeittoja on monenlaisia. Eri murteiden lisäksi nimi määräytyy usein raaka-aineiden mukaan. Tämä on hyvä osoitus italialaisen keittiön runsaudesta.

Zuppa di pesce (tai brodo di pesce) eli kalakeitto marchelaisittain, johon lisätään viinietikkaa ja tomaatti jätetään kokonaan pois. Tästä seuraa nimitys "in bianco".

Latium

Rooma on maakunnan pääkaupunki. 80 prosenttia maakunnan asukkaista asuu Roomassa, jolloin vain pieni osa asukkaista on levittäytynyt muualle maakunnan kukkuloille. Muita kaupunkeja ovat Viterbo, Velletri ja Frosinone. Rooman vaikutus koko Italiaan on ilmeinen. Historiassa kaupunki on ollut keskeinen ja nykyään Rooma hallitsee eteläisimmistä Pachinon kaupungista pohjoiseen Campo Turesiin Italiaa. Rooma on yhtä kuin Italia, vaikka toisaalta maassa on todella paljon muutakin kuin Rooma.

Roomalaiselle ja latiumilaiselle keittiölle on tyypillistä suuret perhekeskeiset kokoontumiset syömään ja pitämään hauskaa. Ravintoloissa, joihin perheet ystävineen suuntaavat ovat meluisia, mutta lämminhenkisiä kohtaamispaikkoja. Ruoat ovat halpoja ja yksinkertaisia, vaikka ehkä luulisi asian olevan toisin Rooman keskeisyyden takia. Sianihra oli suuressa suosiossa joskus, mutta nykyään myös täällä sen on korvannut terveellinen ja kevyt oliiviöljy. Roomalaisen ruoan pääosana ovat pavut, herneet, pasta ja sisälmykset. Sisälmyksien suuri määrä ruoissa juontaa historiasta, jolloin paavit halusivat vain eläinten arvokkaimpia osia liharuokiinsa. Lampaan lihaa tuotetaan Latiumissa paljon. Pastat maakunnassa ovat pohjoisen Emilia-Romagnan ja etelän vaikutuksen sekoitus. Kuivaa eteläistä ja pohjoisen munapohjaista pastaa syödään kumpaakin Latiumissa. Rooman alueelta tuleekin paljon kuuluisia pastaherkkuja: spaghetti alla carbonara ja gnocchi alla romana. Kalaruokien kohdalla tarjolla on paljon, mutta omakotoisia ei löydy, kaikki kalaruoat ovat lähtöisin muista maakunnista. Latva-artisokkaa viljellään paljon maakunnan vulkaanisilla ja elinvoimaisilla rinteillä. Latva-artisokan matka pöytiin voi käydä monen mielenkiintoisen valmistuksen kautta. Joskus artisokat grillataan viinioksa hiilloksen yllä tai ne upotetaan öljyyn tai ranskalaisen salaatinkastikkeeseen. Uppopaistetut kasvikset ovat tärkeä osa roomalaista ruokakulttuuria

Roomalainen erikoisuus on melkein juuri syntyneestä karitsasta valmistettu abbacchio arrosto. Sanotaan, että "karitsassa on tässä vaiheessa vielä enemmän emän maitoa kuin verta". Häränhäntämuhennos coda alla vaccinara on erittäin suosittu perintö entisaikojen aatelisten "ahmimisajoilta", jolloin jätteistä on luotu monenlaisia herkkuja talonpoikaiskulttuuriin. Hiukan erikoinen ja kallis pastaruoka on rigatoni alla pajata, joka on putkimaista pastaa, jonka päälle kaadetaan vasikan vielä maidosta pullottavat suolet.

Abruzzo ja Molise

Abruzzo ja Molise ovat rauhallisia maakuntia. Näillä on monia historiallisia siteitä. Vuonna 1963 Abruzzo kuului vielä Moliseen. Kerrotaan, että eräs pappi toi aikoinaan Persiasta krookuksensiemeniä ja täten Abruzzon ja Molisen alueella viljellään nykyään tätä sahrami -mausteen pohjana käytettävää kasvia.

Alue on vuoristoisempaa ja sitä halkovat useat joet. Pieni kylä, Villa Santa Maria on todellinen italialainen gastronomian keskus. Lähes "jokainen" kokki on sieltä kotoisin. Mussolinikin on saanut nauttia abruzzolaisten nuorten kokkien taidoista omassa hovissaan.

Ruokaperinne on yksinkertaista ja lähtöisin paimentolaisten ikiaikaisista ajoista. Lammas onkin tärkeä osa nykyistä keittiöperinnettä. Lammasta on tarjolla monenlaisena ja se on mureaa ja hyvin rasvaista. Abruzzolaista pastaa pidetään Italian parhaana veden laadun takia. Maakunnissa viljellään paljon lehtikaalia, parsaa, lehtijuurikasta, fenkolia ja monia yrttejä pienillä taloneduskasvimailla. Molisen ja Abruzzon maakunnissa ateriat aloitetaan juustolla ja kinkulla tai salamilla. Tarjolla on monenlaisia pippurisia salameja. Kun Abruzzolla ja Molisella on kilometri kaupalla rantaviivaa, on kalaruoat yleisiä siellä. Maakuntien kaloista ja muista merenantimista valmistetaan tuttuja eteläitalialaisia ruokia. Kalmareita syödään raakoina, mutta kalakeitot ja pastakastikkeet ovat erilaisia mitä muualla Etelä-Italiassa. Kyseiset ruoat valmistetaan ilman tomaattia (in bianco) kuten pohjoisessa Marchessakin. Edellä mainitussa Villa Santa Mariassa juhlitaan joka vuosi Sangrojoen kokkien juhlaa, jolloin keittiömestarit perehdyttävät oppilaansa ranskalaisen-, kansainvälisen-, ja italialaisenkeittiöin perinteisiin. Miesten vaimot tekevät kuitenkin yksinkertaista ruokaa, jossa on vivahteita apulilaisesta keittiöstä.

Makkararuokia antipastoina syövät abruzzolaisilla on hauskan niminen maksamakkara fegato pazzo ("mielipuolinen maksa"). Maksamakkara on erittäin tulista ja siinä on käytetty diavolilleja. Nirvi e musse on vasikanpäätä, joka on suolattu. Tunnettu mintunmakuinen lammas ruoka on agnello al forno, jonka on luonut tietenkin Villa Santa Mariassa asuva keittiömestari Antonio Stanziani.

Campania

Italian historiassa etelän italialaisia pidettiin hiukan yksinkertaisina ja alkeellisina, kun taas pohjoisessa asuivat rikkaat ja "fiksut". 1100-luvulla normannit valloittivat etelän ja myöhemmin maakuntia hallitsivat suuret hallitsijat, Anjoun herttuat. Yleensä etelä pysyi yhtenäisenä ja hallitsijana oli yksi ja sama. Sen takia ehkä myös etelän kulttuuri on paljon yhtenäisempää mitä pohjoisen. Espanjalaiset ja ranskalaiset kävivät myös Campaniassa ja näiden kansojen vaikutteet näkyvät maakunnan elämässä. 1800-luvulla alueelta muutti miljoonia ihmisiä mm. Yhdysvaltoihin siirtolaisiksi, kun oma maa ei pystynyt tarjoamaan tarpeeksi ruokaa.

Roomasta alaspäin alkavat lämpimät ja vuoristoiset eteläiset maakunnat. Campaniassa kuin muissakin eteläisissä maakunnissa ei ole samanlaista vaurautta kuin esimerkiksi Piemonten tai Toscanan maakunnissa. Etelässä elämä pyörii perheen ja perinteiden ympärillä. Alueella viljellään runsaasti kasviksia ja sato kerätään neljästi vuodessa. Napoli on Campanian pääkaupunki, jonne ihmisiä on asettautunut eniten.

Eteläisten maakuntien keittiö ponnistaa pienistä asioista, joka paikallisten mielestä juontaa heidän asenteesta köyhyyteen. Italialaisten massamuutto 1880-1920 muutti Amerikan Yhdysvalloissa ruokakulttuuria merkittävästi ja italialainen keittiö tuli tunnetuksi myöhemmin mm. elokuvien kautta. Ruokakulttuurin menestyksen yksi merkittävimmistä syistä on terveellisyys. Rasvan käyttö on vähäistä. Rasvana käytetään oliiviöljyä ja kasviksia suositaan lihan sijasta. Liha on ollut kallista, jolloin köyhälistö ei ole voinut ostaa sitä kuin suuriin juhliinsa. Eikä eteläitalialainen keittiö ole mitenkään mauton kulttuuri. Campaniassa käytetään kalaa paljon ja se on aina tuoretta. Sardelleja ja sardiineja kalastetaan runsaasti. Satoja vuosia ovat campanialaiset asuneet kuitenkin sisämaassa, eikä rannikolla. Tämä siksi, että paikalliset suhtautuivat mereen pelolla (maakunnissa on paljon vanhanaikaista taikauskoa). Pasta tehdään munattomaksi ja kuivaksi durumvehnästä. Sisämaassa vuorilla valmistetaan vanhan perinteen mukaan vesi-jauhopohjaista pastaa, joka muotoillaan korviksi, hatuiksi, simpukankuoriksi, etanoiksi ja perhosiksi. Pastaa Campanian maakunnassa syödään kahdesti päivässä, mutta aina eri muodossa. Campaniassa valmistetaan lampaan-, vuohen-, lehmän-, ja puhvelinmaidosta Italian parhaimmistoon lukeutuvia juustoja. Alueella elää puhveleita, maidosta valmistetaan pehmeää mozzarellaa. Nykyajan säädöksien alla juustot valmistetaan usean lehmänmaidosta ja nautitaan joko kotimaassa alkupaloina tai ulkomailla pikkunaposteltavina. Napolilainen keittiö on tietenkin oma osansa Campaniassa. Napolilaiset käyttävät ruoissaan runsaasti Atlantin takaisia herkkuja; tomaattia ja paprikaa. Väri on siis punainen. Köyhien talonpoikien rynniessä Napolin kaduille toimettomina syntyivät erilaiset katuruoat ja kojut. Eikä sovi unohtaa Napolissa syntynyttä pizzaa.

Sfogliata rustica ja pizza rustica ovat suuria piiraita, jotka leivotaan voitaikinasta ja murotaikinasta. Lisäksi on paljon muita piiraita: Tortet, calzonet ja panzerrotet. Juustoista kuuluisin on mozzarella di bufala, puhvelin maidosta valmistettu mozzarella. Lisäksi on päärynän muotoinen caciocavallo, jonka nimi tarkoittaa "juustoa hevosen selässä" ja se juontaa siitä, kun juustoa kuljetettiin hevosten selästä roikkuen kummallakin puolella. Ragùta on napolilainen "herkkujen ruhtinas", joka vaatii päivän kestävän valmistuksen.

Apulia

Apulian sijainnin ansiosta alueella on ollut kiihkeätä kaupankäyntiä Välimeren muiden valtioiden kanssa. Arabialaiset ovat tuoneet alueelle paljon kulttuuriaan, myös ruokia ja mausteita. Kreikkalaisten vaikutus Apulian historiassa on suuri. Heitä on käynyt rannikolla paljon ja he perustivat ensimmäisenä siirtokuntia alueelle. Bysantin mahti pysyi aina 900-luvulle saakka. Näillä tärkeillä ajoilla on ollut vaikutusta myöhemmille ajoille ja niin myös ruokakulttuuri maakunnassa on saanut vaikutteita. 1200-luvun lopulla hallitsi Apuliassa Fredrik II, Sisilian kuningas ja hänen hovissa vietettiin suuria juhlia, joissa syötiin ja juotiin. Nykyään paikalliset gastronomit keskustelevat ja muistelevat kuninkaan ajan loistoa.

Apulian maakunnalla on satoja kilometrejä rantaviivaa. Se sijaitsee Italian "saappaan kantapäässä" ja ulottuen aina "korkoon" asti. Maakunnassa on valkoisia mehiläispesän muotoisia asumuksia, trulleja. Se on Etelä-Italian vaurain maakunta ja siellä on paljon kehittynyttä teknologiaa ja maanviljelystä. Tähän on vaikuttamassa ollut maakunnan maantieteellinen sijainti ja muoto. Se ei ole kovin vuoristoinen, jolloin viljelyspinta-alaa on enemmän kuin naapurissa Basilicatassa. Alue on kaupungistunut sitten 1900-luvun alun. Bari on Apulian keskus.

Apulialaisessa keittiössä vaikuttavat useat tuulet rikkaan historiallisen taustan takia. Köyhäksi arvosteltu apulialainen ruoka on noussut meidän aikoina uudelleen loistoon terveellisyytensä ansiosta. Keittiöstä peräisin olevat ateriat ja ruoat ovat vähärasvaisia ja kasvipitoisia kuin muuallakin etelässä, mutta apulialainen keittiö edustaa terveellisyyden huippua. Terveellisyys on maailmalla suuressa kiinnostuksessa ja Apuliassa käyvät nykyään monet kokit seuraamassa paikallista ruoanlaittoa. Ruoan perustana ovat leipä ja pasta. Pikkukylissä perinteet ovat säilyneet paremmin mitä kaupungeissa. Nuorempi sukupolvi ei osaa tai ei vain viitsi enää valmistaa hitaita ruokia kuin ragù-kastike, joka vaatii koko päivän valvomisen. Oliiviöljyä tuotetaan paljon ja maakunnan maisemassa onkin runsaasti vanhoja kiemuraisia oliivipuita. Oliiviöljyn omaperäisyys on sen voimakas maku ja haju. Paikalliset käyttävät runsaasti tomaattia. He ostavat sitä säkeittäin talven varalle ja pullottavat soseen talveksi. Tomaatista valmistetaan monia ruokia ja sillä maustetaan ruokia. Conserva on suolassa säilöttyä tomaattisosetta. Pizzan pääraaka-aineena käytettävä tomaatti saa Apuliassa monia uusia käyttötarkoituksia. Juustoa Apuliassa syödään samalla nautinnolla mitä muualla Italiassa. Alueen juustotehtaat valmistavat paljon mozzarellaa. Edellä mainitsin apulialaiseen ruokakulttuuriin kuuluva leipä. Jättikokoinen ja pyöreä limppu on yksi suosituimpia leipiä kuin myös rinkelinmuotoiset kovat tarallit. Ne kastetaan viiniin ensin ja laitetaan sitten suuhun. Vanhoihin perinteisiin kuuluu juuri leipä, jota nykyäänkin syödään runsaasti. Leivän lisäksi apulialaiset syövät pastaa (niin kaikki muutkin Italiassa). Yleensä se tehdään vedestä ja jauhoista (pohjoisessa jauhoista ja munista) ja se muotoillaan pikkukorviksi (orecchiette), joita syödään päivittäin. Korvia on monenlaisia ja ne valmistetaan jokaisessa kylässä hiukan eritavalla. Pasta osiossa kerron hiukan päätyypeistä, sillä Italiasta löytyy satoja erilaisia pastoja. Höysteenä käytetään helppoja kastikkeita, joissa on tomaattia.

Yrttejä ja kasviksia joita saa luonnosta käytetään maakunnassa paljon. Kasvikset nautitaan yleensä alkuruoaksi, eikä niille tehdä paljoa mitään, vaan ne syödään mahdollisimman vähän käsiteltyinä. Vaikka apulialainen keittiö onkin yksinkertaista on silläkin vaihtelunsa. Vuoristo, rannikko ja tasanko muodostavat jokainen oman "ruokakulttuurinsa", lisäten näin italialaisen keittiön syvyyttä.

Capocollo on raakakypsytettyä kinkkua, jonka päälle laitetaan pippuria ja sen jälkeen se savustetaan. Liha kypsytetään kuukausia ja huuhdellaan viinietikalla ja laitetaan tiukkaan makkarakuoreen kypsymään. Soppressata on sianlihamakkara, joka maustetaan sitruunanmehulla, kanelilla ja mausteneilikalla. Yksinkertainen apulialainen ruoka on talonpoikien suosima cialledda, keitto, johon sekoitetaan vettä, oliiviöljyä, tomaattia, sipulia ja kurkkua ja lopuksi paloiteltua leipää.

Basilicata

Basilikata on elänyt aina Apulian vieressä ja jollain tavalla hiukan syrjässä. Basilikata on vuoristoinen kuin muutkin etelän maakunnat. Maakunnan suurin kaupunki on Matera.

Pasta on myös Basilikatan peruselementti, ruokaa, jota tehdään monella tavalla moneen eri hetkeen. Pastan höysteenä ovat kastikkeet, jotka maustetaan voimakkaasti. Chilipaprikaa (peperoncino), jonka aikoinaan uskottiin parantavan malarian, käytetään pääasiallisena voimakkaana mausteena. Eikä maustekasvin käyttö rajoitu pelkästään pastaan, vaan tietenkin perheiden äidit käyttävät sitä moneen muuhunkin ruokaan. Maustepaprikasta on olemassa monia lajikkeita, mietoja ja väkeviä. Yleensä ne paloitellaan tai kuivataan ja jauhetaan mausteeksi. Oliiviöljykin saa joukkoonsa chilipaprikaa. Sianlihan osuus on maakunnassa suurempi mitä muualla etelässä. Jokaisella perheellä on oma sika, vaikka niiden kasvattaminen ei ole kovin halpaa. Sika on koko kylälle tärkeä, eikä eläimiä kohdella huonosti. Lihasta saadaan makkaroita, suolakinkkuja ja salamia, niitä samoja tuttuja tuotteita mitä muuallakin Italiassa, mutta omin reseptein. Ruoan maustaminen voimakkaaksi tuntuu myös juustoissa, ne basilicatalaiset kypsentävät hiukan pidempään, jolloin niistä tulee ydyistä ja hajusta melkein tainnuttavaa. Näin tehdään paljon ricottajuustoille.

Lucaneca-makkara on saanut nimensä Lucanian mukaan (Basilikata oli antiikin aikaan Lucania). Makkaralla on todella pitkät historialliset taustat, aina roomalaisten aikoihin asti. Soppressata della Basilicata on soikion muotoinen, prässätty makkara, joka on valmistettu sianlihasta ja laardista.

Calabria

Calabria on ollut köyhää seutua, eikä sillä nykyään mene paljoa paremmin. Calabria on vuoristoinen ja metsäinen etelän maakunta, joka rajoittuu kahden meren; Joonianmeren ja Tyrrhenanmeren rannoilla. Sisiliaan on lyhimmillään vain satoja metrejä Messinansalmessa. Todella henkeä salpaavat jyrkänteet reunustavat maakunnan merestä ja tumman vihreät kastanjametsät värittävät suuren osan siitä. Calabria on niin etelässä, että alueella pystytään kasvattamaan yleisesti sitruspuita. Tämä lisäksi siellä kasvatetaan oliivi- ja viikunapuupuutarhoja.

Merellisen Calabrian keittiön pöytään on vuosien mittaan löytänyt tiensä kalastajien monet miekkakalat ja suuret tonnikalat. Tonnikalat on säilötty oliiviöljyyn ja mäti suolattu botargaa varten. Miekkakalaa on ravintoloiden listalla monin eri tavoin, eikä kala puutu kotiruoasta. Tulista paprikaa käytetään myös täällä muun muassa sillien maustamiseen. Niin kuin Apulia, lähtee calabrialainen keittiö liikkeelle vaatimattomasta ruoasta, mutta se maustetaan aina voimakkaaksi niin kuin Bacilicatassa. Pastaa valmistetaan eniten kotona, eikä muualla Italiassa ole niin paljon kotona pastaa valmistavia äitejä kuin Calabriassa. Pastan kanssa on tarjolla munakoisoa ja sieniä. Paimenet valmistavat yleensä itse juustonsa omista eläimistä saadusta maidosta, joihin lisätään itsekasvatettujen yrttien vivahteita. Sikoja on metsäisillä vuorilla paljon, pieniä mustia, joiden annetaan kulkea kaduilla vapaasti. Lokakuuhun asti sikojen on lupa nauttia auringosta, kunnes koittaa paikallisten oma juhla, tällöin pikkuiset saparohännät saavat päättää päivänsä ruokapöytään. Jälkiruoat ovat peräisin arabiasta, mutta niiden eroavaisuudet eivät niin merkittäviä.

Pitta on laihan litteä leipä, jonka uskotaan olevan kotoisin Kreikasta. Tunnettu perunaruoka on patate alla tiana, joka muistuttaa provencelaista tiania.

Sisilia

Sisilia on ollut aikoinaan 2000 vuotta ulkopuolisten hallitsijoiden vallan alaisena. Saarta on hallinnut mm. kreikkalaiset, roomalaiset, arabit ja normannit, myöhemmin myös englantilaiset, ranskalaiset ja espanjalaiset. Olkoon tämä selityksenä sisilialaiselle tyypillisellä rikkaalle kulttuurille. Arabihallitsijoilta on jäänyt paljon kulttuurillisia vaikutteita, kuten paimentolaisuus, kirjallisuus ja hedelmäpuut.

Sisilia ei ole kovinkaan vauras saari. Saaren kaksi suurinta kaupunkia ovat Palermo ja Catania. Sisilian saaren rinteet ovat tuliperäisiä ja siksi siellä kasvatetaan myös appelsiinia paljon.

Sisialaisille ollaan kateellisia etenkin pohjoisissa maakunnissa heidän perheen ja ruoan kultille (il culto della famiglia e del mangiare), jolloin lähisukulaiset kokoontuvat suuren piiriin keskustelemaan ja ympärillä on kasoittain erilaisia ruokia. Tällaisia tapahtumia järjestetään usein, syitä voi olla vaikka jonkun kotiin paluu. Sisialainen keittiö päätyy usein mahtailemaan, eikä ruoan tuhlailua vältellä. Vaikka ruokakulttuuri on tällaista on maakunta silti köyhempää mitä moni muu pohjoisen alue. Kahdesta ääripäästä on muodostunut mielenkiintoinen keittiö, jossa on yksinkertaista leipää, mutta myös pröystäilevä ricottajuustosta tehty kakku, cassata. Kuten kaikissa Italian kolkissa myös Sisiliassa tuotetaan omia viinejä aurinkoisilla rinteillä. Lihatuotteet ovat yleensä raakamakkaroita, kun taas pohjoisessa valmistetaan paljon kuivempia kestomakkaroita. Kalateollisuus on suurin yksittäinen ruokateollisuuden alue, tonnikaloja kalastetaan syksyllä yhteen aikaan paljon ja Messinassa ollaan erikoistuneita juuri miekkakaloihin. Merestä nostetaan myös ostereita, simpukoita, katkarapuja ja pienen pieniä vastasyntyneitä kalanpoikasia. Antipasti ei kuitenkaan syödä sisialaisessa runsaassa keittiössä.

Sisilialainen kuuluisuus juustoista on kova pecorino, jota käytetään paljon pastan höysteenä. Bottarga on tonnikalojen mädistä prässätty herkku.

Sardinia

Sardinia on keskellä Välimerta oleva saari muutaman kymmenen kilometrin päässä Ranskan Korsikasta. Jo 1200 vuotta ennen ajanlaskumme alkua Sardinia kallioilla kuljeskelivat heidän esivanhemmat. Nämä rakensivat alueelle kartionmuotoisia kivirakennelmia nimeltä nuraghit. Sardiniansaarella on pitkälle ulottuva historia ja saaren omistajat ovat vaihdelleet.

Sardinian sijainti keskellä merta lämpimien tuulien ja runsaan auringon alla on johtanut siihen, että alueella käy runsaasti turisteja vuosittain. Rannikolle on rakennettu monia hotelleja ja ravintoloissa tarjotaan turisteille hiukan yksinkertaisempaa, mutta kallista ruokaa. Asukkaita saarella on jonkin verran monine taustoineen, ja suurin osa heistä asuu keskellä saarta. Puhutaan, että paikalliset inhoaisivat merta. Alueelle on saapunut kalastajia perheineen lähiseuduilta, mutta myös aina arabiasta asti.

Sardiniassa on saatu kestää monia aikakausia. Milloin ovat roomalaiset vallanneet saaren rannat, milloin taas espanjalaiset. Sardinian oma keittiö on muhinut koko ajan kuitenkin taistelujen alla ja on säästynyt hyvin vaikutteilta. Valloitus- ja hallitsemisaikakausien välillä ovat omat italialaiset saapuneet "elvyttämään" seutua, jolloin osa italialaisista ruoista on saanut lähtönsä. Alkuperäisväestö on köyhää (kuin muuallakin Etelä-Italiassa) ja heidän elinkeinonaan ovat lampaat ja oliiviöljy. Jonkin verran paikalliset kasvattavat myös kasviksia ja hedelmiä, jotka kasvavat hyvin jo näillä leveysasteilla. Maatiloilla kasvatetaan muutamaa sikaa ja ehkä lehmää, joista valmistetaan vuoden makkarat lokakuussa. Makkarat saavat makunsa yrteistä ja marjoista, joka on eläinten ravintoa. Varkaat piilottivat aikoinaan saalissikansa kuoppaan mausteiden sekaan ja tekivät nuotion päälle, näin ruoka kypsyi samalla. Yrteistä suosituin on myrtinlehdet. Suomessa kasvi on vain koristeena. Myrttiä käytetään paljon sianlihan maustamisessa.

Köyhät paimenet valmistavat vielä vanhojen traditioiden mukaan erilaisia juustoja, joita käytetään lähes kaikkiin ruokiin. Pecorino on kypsä ja kova juusto. Sitä käytetään koko Italiassa paljon raasteena kuuman pastan päälle. Juuston lisäksi Sardiniassa valmistetaan yli 500 erilaista leipää, ohuita kiekkoja, pehmeitä ja paksuja ja kerroksittain ladottuja lasagnen tapaisia vuokaleipiä. Pikkuleivät muotoillaan usein kauniin näköisiksi muistuttamaan lintuja tai perhosia niin kuin pastastakin.

Roomalaistaperintöä ovat fregulat, mannasuurimokokkareet, joita lisätään keittoihin. Roomalaisten lisäksi alueella asuneilta arabeilta on jäänyt ruokakulttuuriin sellaisia ruokia kuin mantelileivokset ja maitovanukkaat. Espanjalta tuli sellainen herkku kuin lihapiiras (empanadas). Muuten vuosituhansien kestäneet vierasmaalaisten valloitukset ovat jättäneet kovin vähän muuten niin muuntautuvaan sardinialaiseen keittiöön. Paimentolaisten juustoista casumarzu on erikoisen nimensä mukaisesti voimakashajuinen eli "mätä juusto". Tyypillinen ja yleinen leipä Sardiniassa on pani carasau, ohut pyöreä kiekko.

 

Tunnetut ruoat Italiasta

Pastat

Pastan kohdalla ilmeni paljon uutta ja mielenkiintoista. On yllättävää, kuinka monenlaisia pastalajeja onkaan olemassa. Pitkistä pastoista löytyy erikoinen fusilli lunghi, joka on kuin pöytäpuhelimen kierteistä johtoa. Gigantoni on taas jättiläismäistä putkipastaa, joka sopii hyvin uuniruokien kanssa. Lisäksi tarjolla on paljon mielenkiintoisia kuviopastoja kuten esimerkiksi orecchiette, radiatori, conchiglie ja gnocchi. Tämän jälkeen pastaa vierastaville selviää miksi tästä yksinkertaisesta ruoasta onkaan tullut niin kuuluisa ja suosittu. Eri muotojen ja muottien lisäksi pasta saadaan erilaiseksi värjäämällä se tomaatilla punaiseksi tai pinaatilla vihreäksi. Jos jostain kumman syystä halutaan saada mustaa pastaa värjätään pasta mustekalan musteella.

Pasta on Italiassa suositumpaa kuin pizza. Maailmalla pizzan suosio on niin suuri, että hampurilainen taitaa olla ainoa ruoka, joka kiilaa ohitse. Pastan monet muodot ja käyttötavat tarjoavat runsaan valikoiman tilanteita joihin yhdistää pasta. Pienemmissä kylissä ja kaupungeissa yleensä vanhempi sukupolvi valmistaa pastaa itse kotonaan, eivätkä salli kaupan tehdaspastaa. Nuorempi sukupolvi on hyväksynyt tehtaiden tasaisen laadun, vaikka oman isoäidin tarjoama tuorepasta onkin se parhain.

Pastaa valmistetaan kauan ja sen resepti on yksinkertainen. Naiset valmistivat kotona pastaa samalla, kun miehet olivat poikineen metsällä tai merilla elannon perässä. Naisten käsissä syntyivät kauniit perhosen näköiset farfallet, pallonpyöreät orecchiettet erivärisine muunnelmineen. Pastoista voitiin leikata pieniä neliöitä, jotka sitten taitettiin ja täytettiin liha-, kala- tai kasvistäytteillä.

Seuraavissa kappaleissa on muutaman pääpastalajin muodoista ja erikoisuuksista.

Pasta lunga (pitkä pasta)

Pasta lunga on varmaankin yleisin ja tunnetuin pastalaji. Pasta valmistetaan pääasiallisesti teollisesti. Pitkän pastan tunnetuin versio on spagetti, jota Suomessakin ollaan syöty kymmeniä vuosia. Maailmalla Italialainen keittiö tunnetaankin lähes ainoastaan spagetista. Spagetin lähin versio on spaghettini, joka on hiukan ohuempi kuin edeltäjä. Pitkistä pastoista erikoisin on fusilli lunghi, joka on pitkä ja kierteinen. Pitkät pastat sopivat hyvin kastikkeiden kanssa tarjottavaksi, joiden joukossa on kookkaita lihan palasia.

Muita pastalajeja ovat capelli d`Angelo, linguine ja bucatini.

Fettuce (nauhapasta)

Fettuce on nauhapastaa, jonka leveys voi vaihdella 1½ mm:stä aina 2 cm:n. Yleisesti pidetään, että nauhapastoista paras on munapasta. Munapasta sopii hienosti voi- ja kermapohjaisten kastikkeiden kanssa. Munapastoissakin eroa, jos ostat raa'an pastan kaupasta voi sen koostumus ja lopputulos olla hiukan huonompi mitä kotitekoisessa. Tagliatelle on tunnettu pasta nauhapastoista. Se on peräisin Bolognan maakunnasta, jossa sitä on kehitelty suureksi herkuksi. Bolognasta on kotoisin myös leveä pappardelle, jonka reunoja koristellaan joko sahalaitaisiksi. Nauhapastoja värjätään usein vihreäksi pinaatilla.

Muita nauhapastoja ovat pizzoccheri, tonnarelli, fettuccine, tagliolini ja paglia e fieno.

Tubi (putkipasta)

Putkipastoissa on myös monenlaisia vaihtoehtoja kuin edellisissäkin lajeissa. Näistä levinnein on ehkä penne, joka on saanut nimensä vinottain leikatuista kynänterän tyylisistä päistä. Pennepastoja on sileäpintainen lisce ja urilla koristeltu rigate. Tubeja, nauhapastoja on satoja. Koko vaihtelee pienistä juuri neulan läpäisevistä aina suuriin sormeen pujotettaviin gigantoneihin. Suomessa tuttut makaronit tunnetaan Italiassa chifferi -nimellä.

Muita pastalajeja: chifferi rigati, boccolotti, millerighe ja rigatoni.

Forme speciali (kuviopasta)

Kuviopastat ovat kiva lisä muutenkin jo suureen pastaperheeseen. Kuviopastat valmistetaan erilaisilla muoteilla ja muotteja kehitellään koko ajan uusia. Muoteista saadaan etanan-, perhosen-, simpukan-, kiharan- ja radiaattorilämmittimennäköisiä kuviopastoja. Kuviopastat sopivat hyvin ruokien kanssa, joissa on pieniä "sattumia", jotka pääsevät pastan reikiin tai onkaloihin takertumaan. Kuviopasta on siis lähes aina sovitettu tietyn tai tiettyjen kastikkeiden kanssa. Kuuluisimpia kuviopastoja ovat gnocchit. Ne ovat pyöreän muotoisia ja niiden reunassa on reikä sisälle onkaloon. Gnoccheja on monenlaisia, gnocchetti sardi on sardinialainen ja muidenkin gnocchien kohdalla nimi tulee yleensä alueesta, jolla niitä valmistetaan. Fusillit ovat kierteitä, strozzapretit paksuja hiukan kieteisiä pastoja. Nimi strozzapret tarkoittaa "papin kuristajat". Kärrynpyörät (rotelle) on tarkalla näppäryydellä valmistettuja kärrynpyörän näköisiä kiekkoja.

Muita pastalajeja: ruote di carro, gemelli, lumache ja conchiglie.

Pasta per minestre (keittopasta)

Keittopastoja laitetaan keittoruokiin ja niiden tarkoitus on piristää flunssan saanutta. Keittopastojenkaan suhteen italialaiset eivät ole tyytyneet yksinkertaisuuteen, vaan niitä löytyy kirjaimien, tähtien ja riisinjyvien näköisinä. Keittopasta on yleensä muutaman millin kokoista pastaa, jota mahtuu lusikalle kymmeniä.

Muita pastalajeja: quadrucci, orzi piccole ja funghetti.

Pasta ripiena (täytepasta)

Täytepastat ovat kotona valmistetuista pastoista suosituin. Naiset taitavat pastanteon ja he täyttävät pikkutyynyt ja taskut eri täytteillä. Täytteitä on loputon määrä ja nimi määräytyy muodon ja täytteen mukaan. Pastan ja täytteen suhde on oltava oikea, jolloin pastan maku maistuu suussa, sillä yleensä laitetaan liikaa täytettä suhteessa pastan määrään. Täytepastoja käytetään pääasiallisesti pääruokalajina aterioissa. Lasagne luetaan usein täytepastojen joukkoon juuri kerroksien väliin laitettavan täytteen takia.

Muita pastalajeja: raviolini, pansoti ja tortellini.

 

Pizzat

Pizza ja ainoastaan Italiasta

Pizza on Italiasta ja Italia on pizzaa. Olkoon päällä sitten salamia tai simpukkaa. Pizzaa saa kaikkialta ja kaikenlaisena. Pizzoja on yhtä paljon kuin niitä valmistavia ravintoloja, ehkä jopa kaksin verroin enemmän. Trattiot ja ristorantet muovaavat aina oman pizzan, jonka reseptiä suojellaan muilta. Pohjana on kuitenkin 1500-luvun alussa alkunsa saanut tomaattista, oliiviöljystä, juustosta ja eri mausteista valmistettu taikinakakkara. Tätäkin ennen on valmistettu eräänlaisia kakkaroita, joista puuttui tomaatti. Tomaatti on kuitenkin se, joka tekee pizzasta pizzan. Espanjalainen löytöretkeilijä Kristoffer Kolumbus poikkesi 1492 rapakon takana Amerikoissa ja palasi mukanaan kahvia ja tomaattia. Näin italialainen pizza oli saanut lähtölaukauksen.

Nykyään pizza elää kukoistuskauttaan, jolloin pizzerioita syntyy ympärimaailmaa ja uusia pizzalajeja keksitään tiheään. 1500-luvulta asti pizza on ollut nousussa, jolloin Napolin kaduilla tarjoiltiin isoista pizzoista palasia kaupunkilaisille. Myöhemmin leipurit tulivat myyntikojuineen kaduille ja alkoivat kaupata herkkujaan ns. pizzerioista. Vuosisatojen ajan pizza on elänyt hyvin. Suosio on kasvanut ympäri maailmaa ja tällä hetkellä sitä saa jo lähes jokaisesta kaupungista Suomesta tai sitten vaikkapa Uudesta-Seelannista. Suosion perustana ovat olleet ruoan yksinkertaisuus ja nopeus. Voit lisätä pohjan päälle helposti mitä vain haluat, eikä kypsennys vie kuin 20 minuuttia.

Maailmalla pizzerioiden nahkakantisiin ruokalistoille on jäänyt pysyvästi noin 50 päälajia. Frutti Di Mare sisältää merellisiä herkkuja. Pizza Bolognese on taas pekonista ja jauhelihasta valmistettu. Pizza Margherita juontaa 1800-luvulta asti. Pizzaleipuri Rafaelle Esposito valmisti 1889 Italian kuningasparille maansa trikolorivärien mukaan pizzan johon kuningatar Margherita ihastui niin suunnattomasti, että Esposito sai luvan kutsua tästä lähtien luomustaan Pizza Margheritaksi. Monien tuttujen pizzojen lisäksi pizzaa on muunneltu mahdottomasti. Joskus asiassa on voitu mennä kohtuuttomuuksiin, vai mitä sanot makkara-olutpizzasta tai vadelma-karamellipizzasta.

Maanosasta toiseen siirryttyään pizza on kokenut aina muuntautumisen. Kiinassa valmistetaan höyryssä kypsennettyjä pizzanpaloja, joiden sisään on upotettu lisukkeita ja arabiassa taas syödään pitaleipämäistä pizzaa. Pohja tehdään lähes poikkeuksetta perusaineista, mutta lisukkeilla ja muotoilulla siitä saadaan kiinnostavia vaihtoehto. Taikinasta voidaan muotoilla ympyrä tai neliö, paksuutta voidaan säädellä 5mm:n ja 10 mm:n välillä. Pohjasta voidaan tehdä kovempi tai pehmeä riippuen halutusta lopputuloksesta. Lisukkeilla määrätään paljon. Raskas ateria saadaan lihalla ja kalalla ja kevyempi vaihtoehto taas kasviksista. Yleensä pizzasta tulee myös ravintorikas ateria. Pizza on kuin ruokalautanen kaikkine tarvittavine ravintoineen ja voit syödä myös "lautasen".

Pizzapohja ja täytteet

Pizzanpohja valmistetaan yksinkertaisen hiivataikinanohjeen mukaan. Tarvitaan ½l jauhoja, 15g hiivaa, 2dl haaleaa vettä, 1rkl öljyä ja 1tl suolaa. Hiiva liotetaan vedessä. Vesi saisi olla mielellään "pehmeää", ei siis kovin kalkkista. Kaada suola veteen. Jauhot kaadetaan sekoittaen. Ennen viimeisiä jauhoja kaadetaan öljy. Anna taikinan kohota ½ tuntia. Sitten seos vaivataan halutun muotoiseksi; noin 5mm paksuiseksi kaikkialta. Voidaan tehdä mahdollisesti hiukan korkeammat reunat pohjalle.

Päälle suosikki täytteet. Tomaatit voidaan levittää kuorittuina pohjan päälle viipaleina tai pienempinä palasina. Voit myös soseuttaa tomaatin. Originaalissa pizzassa ei ole kuitenkaan koskaan tomaatin sijasta ketsuppia. Tämän lisäksi voit laittaa salamia, tonnikalaa, simpukoita, sieniä tai jotain muuta haluamaasi täytettä. Päälle raastetaan voimakasmakuista juustoa; esimerkiksi Gorgonzolaa tai suomalaista Auran sinihomejuustoa. Pizza maustetaan vielä oreganolla, basilikalla ja pippurilla. Mustaoliivi on sopiva silmänilo päällimmäisenä.

 

Yhteenveto

 

Yhteenveto Italialainen ruokakulttuuri kukkii vuosisatojen kasvun jälkeen. "Saapasvaltion" laajuus tulee esiin mittasuhteilla. Eteläisestä Sisilian pääkaupungista Palermosta on matkaa Piemonten Milanoon enemmän mitä Milanosta Lontooseen. Italia ulottuu siis Keski-Euroopasta Etelä-Eurooppaan ja matkalla on jyrkkää rannikkoa, tasaisia tasankoja, lumipeitteisiä vuoria ja kiihkeitä katuja suurkaupungeissa.

Italialainen ruokakulttuuri päättötyön kohteena oli yllättävän monitasoinen. Maalla on pitkä historia, eikä sitä kuihduta vuosisatojen aikoina vallassa olleet arabit, espanjalaiset ja normannit. Nykyään Italia on suuri ruokamaa ja viinimaa. Ruokakulttuuri on syvällä kansanperinteessä ja ihmiset tiedostavat olevansa (ehkä) maailman paras ruokamaa. Nykyään italialainen saattaa kylläkin yliarvioida oman ruokansa, ainakin turistien edessä.

Päättötyössä perehdyin juuri ruokakulttuuriin, enkä esimerkiksi Italiaan valtiona tai tiettyihin italialaisiin ruokiin, vaikka pizzat ja pastat tulikin esiteltyä. Pyrin alun alkaen saamaan aikaan Italiata kuvaavan ja sen ruokien sidoksia maakuntiin ja kyliin. Koska ruoilla on historiapohjaa jopa vuosituhansien päähän on hyvä esitellä ruokien taustat paremmin. Ravintolassa on kiva tietää mitä ruokaa syö kuin myös mistä ruoka on kotoisin ja miksi se tehdään juuri tähän muotoon. Ja italialainen perhe ruokapöydän ääressä keskustelemassa kovaan ääneen on piirtynyt vahvasti muistiin.

Rikas, moniulotteinen, historiallinen ja maukas ruokakulttuuri oli suurin kimmoke saada päättötyö valmiiksi. 20 maakuntaa tarjoavat tuhansia perinneruokia ja tuntuu siltä, että jopa tuhannen asukkaan kylistä löytyy perinneruokia, joita muualla ei valmisteta. Pastoja valmistetaan kotona ja tehtaissa, pizzoja pyöritellään ravintoloissa ja kotona. Italialaisen keittiön synnyinsija löytyy italialaisen kotoa. Näissä keittiöissä ovat syntyneet monet suuret herkut ruhtinaille kuin myös talonpojille. Ja useat herkuista ovat lähteneet maailmalle valloittamaan uusia keittiöitä.

 

Lähteet:

 

BUSH SARAH: The Book of Pizzas and Italian Breads, Lontoo 1898 - (suomennos: KAUPPIATTEN KUSTANNUS Oy ja LAILA RAUHAMAA: Pizzoja ja italialaisia leipiä, Belgia 1996)

CLARKE OZ: Oz Clarke's WINE ATLAS, 1995 - (suomennos: KÄMÄRÄINEN EIJA: sivut 8-181, 216-229, 312-320, SAUKKO MEME: sivut 183-215, MÄNTYJÄRVI JAAKKO: sivut 231-311, Viinien Maailma, 2000 Hong Kong)

ENKOVAARA-ASTRALDI MAARIT: Intohimona Italia, 2000 Porvoo

HAZAN GIULIANO: The Classic Pasta Cookbook, Lontoo 1993 (suomennos: PIRJO MUURINEN: Klassinen pasta keittokirja, Porvoo 1993)

Italia Viitattu 28.3.2001. Saatavilla www-muodossa: http://www.saunalahti.fi/wpoet/his/italia.htm

PEKKANEN INNA: Italialainen keittokirja, Porvoo 1974

QUERINI DARIO G. C.: Pizza & Pasta, Milano 1989 - (suomennos: KÄÄNNÖSTOIMISTO KIRSTI MÄKINEN Ky: Parhaat pizzat ja pastat, Porvoo-Helsinki-Juva 1989)

RODEN CLAUDIA: The Food of Italy, 1989 - (suomennos: LEENA TAAVITSAINEN-PETÄJÄ: Italialainen keittokirja, 1993 Keuruu)

SAVOLAINEN JAANA / Helsingin Sanomat - Verkkoliite: Ruokamatkalla - Italialainen on liiankin ylpeä ruuistaan Viitattu 24.1.2001. Saatavilla www-muodossa: http://www.helsinginsanomat.fi/ uutisarkisto/19991103/erik/991103er03.html

SINISALO KARI / Helsingin Sanomat - Nyt viikkoliite: Pastaa, kiitos! Viitattu 26.3.2001. Saatavilla www-muodossa: http://www.helsinginsanomat.fi/nyt/9940/9940.html

STT-IA: Italiassa syödään hyvin ja hartaasti Viitattu 24.1.2001. Saatavilla www-muodossa: http://www.verkkouutiset.fi/arkisto/ Arkisto_1998/2.lokakuu/CIBO3898.htm

Tietojätti A-Ö, 1989 Jyväskylä

 

LINKKIVINKKI: Centro Giacomo Puccini on italialainen kielikoulu Viareggiossa, Toscanan rannikolla. Koulu tarjoaa mahdollisuuden opiskella italiaa ja Italian kulttuuria. Eri tasoisia kielikursseja alkaa ympäri vuoden. (lisätty 10.4.04)

http://www.centropuccini.it/OppiaItaliaa/oppia_italiaa.html

 

 

Huomioitavaa!

Kirjoitin tämän päättötyön talvella ja keväällä 2001. Työ valmistui tarkalleen 16.4.2001. Jos haluat lainata tekstiä niin viitsitkö ilmoittaa siitä minulle sähköpostitse (ramiett@uusikaupunki.fi), jolloin saan tietää missä ja mihin tekstiäni käytetään hyväksi.

Kun siirsin tämän tekstin html-muotoon poistuivat siitä silloin kaikki italic-kursivoidut erityisnimet. Tällaisia kursivoituja nimityksiä ovat suurin osa ruoista ja pieni osa paikannimistä. Kannattaa siis varmistaa sanojen oikeellisuus ennen kuin käyttää niitä teksteissä.

Päättötyö sai 5 arvosanaksi (1-5 -asteikolla) kielellisesti, ulkoisesti ja rakenteellisesti mitattuna.

 

etusivu::esitelmät::linkkikokoelma::informaatio::palaute

© 1998-2001 Raimo Miettinen