|
Lomalla

Lomalla
(2000 Suomi) on Häjyillä teitänsä auraillut Aleksi Mäkelän neljäs
pitkäelokuva, joka on kuin miehen ikään päässyt koulupoika. Ohjaajan
homma on hallussa, mainetta on kerääntynyt jo sen verran, että kullissitkin
voidaan valita itse. Eikä Lomalla tunnu olevan mitenkään minimaalibudjetilla
tehty elokuva, jonka vyötä olisi jouduttu kiristelemään kesken etelänmatkan.
Mäkelän
aikaisemmista elokuvista ovat tuttuja ainakin pääosan perheenisä-nilkkinä
esiintyvä Juha Veijonen ja machona "etelänhedelmänä" ja hipiänsä
kenkäplankilla tummaksi siloitellut, mutta vielä ainakin Häjyjen
liikakilot mukanaan kantava Samuli Edelmann. Outi Mäenpää on päässyt
suurempaan osaan kuin esimerkiksi Samuli Edelmann, vaikka hahmon
seikkailut eivät tunnukaan kovin oleellisilta tai tarpeellisilta.
Neljäntenä pyöränä elokuvassa on virolainen Kärt Tomingas, joka
kovasti yrittää saada perheenisän mielen kääntymään "vanhansuolan"
perään.
Jussi
(Veijonen) hoiti aikoinaan pimeällä 80-luvulla jalokiviliikkeen
keikan, jonka hän tyri kuitenkin petturi tyttöystävän takia. Tämän
jälkeen reilussa kymmenessä vuodessa kerkiää tapahtua paljon. Uusi
elämä on alkanut, hammaslääkärin ura tekee rahaa taskuun ja jopa
lomalla pääsee etelään. Ja kuin piste i:n päälle, tukka on saanut
uuden värin. Ihovoiteiden siveleminen tai martinin siemailu hotellin
baarissa voi olla harvinaisen hankalaa, kun paikalla ilmestyy vanha
tyttöystävä.
Lomalla
tuntuu kuumalta, arska paistaa kuin Kaliforniassa ikään. Mäkelän
uusi elokuva ei kuitenkaan sytytä kuin Häjyt. Ympäristö on tietenkin
aivan toisenlainen, mutta näyttelijät ja kevyt rikollisuus kukkii
kuin Häjyissä, eikä Mäkelä ole irroittautunut jenkkiläisestä tyylistä
kuljettaa ja esittää asioita. Lomalla painottelee perhedraaman ja
hataran rikoselokuvan välillä. Se vaihtaa suuntaa jyrkästi turhan
monta kertaa, jolloin katsoja joutuu hakemaan aina uuden asennon
penkissään. Lisäksi filmille on jäänyt leikkauspöydän jälkeen turhia
kerronnallisia kompastuksia, kuten alun karskisti erinäiset juonenpohjustukset.
Tällaista ei voi sallia Aleksi Mäkelän tasoiselta ohjaajalta.
Lomalla
elokuvan näyttelijät ovat keskivertoja. Outi Mäenpään lisäksi ei
ole muita kunnon hyviä suorituksia tarjolla. Edelmann tai Veijonen
ei ole kummoinen, jälkimmäisen hahmo jää kovin ohueksi ja tunteettomaksi.
Edelmannin esittämä Samuli -niminen kokki toimii stereotypisenä
naistenkaatajana juuri ja juuri. Hienona plussana on sukukansamme
virolaisten mukana olo Tomingasin muodossa. Tomingas tai muut eivät
saa paljoa tilaa tuoda omia taitojaan, koska hahmot jäävät kovin
kalpeiksi. Pääosissa esiintyvien Veijosen ja Edelmannin hahmojen
nimetkin ovat Jussi ja Samuli!
Raimo
Miettinen / 2001
kuva:
© 2000 Solar Films.
|