|
Olen aina tottunut elämään koirien seurassa. Lapsuudenkodissani oli ensin sekarotuinen ja myöhemmin partacollie. Myös isovanhemmillani on aina ollut koiria, rodut vaihdellen. Ensimmäinen oma koira muutti luokseni vuonna 1998, Cavalier Kingcharlesinspanieli "Sebastian", joka siirtyi sateenkaaren tuolle puolen heinäkuussa 2006.
Ensimmäinen kohtaaminen lammaskoiran kanssa oli vuonna 1995, nykyisen aviomieheni kotona oli lammaskoira joka vei sydämeni. Eikä siitä paluuta ollut, haave lammaskoirasta jäi elämään ja nyt kotonamme asustaa siis "Hilma" Old Cobbler's Easy Go ja "Lilli" Ninepin's By Heart. Hilma toteutti monivuotisen haaveen omasta lammaskoirasta muuttamalla kotiimme vähän ennen joulua 2003. Lillin haimme Marikan kanssa (knl Memoriter) Saksasta kesällä 2010.
Perheeseeni kuuluu siis mieheni, Mika ja tyttäret Venla, Sara ja Ronja. Asumme omakotitalossa Kalannissa, Kalanti on osa Uudenkaupungin kaupunkia. Koirat asuvat ja elävät perheen keskellä ja myös pennut kasvavat keskellä lapsiperheen arkea. Aidatulla pihalla kelpaa koirien vapaasti liikkua ja hyvät metsät ja hiekkatiet lenkkeilyä varten ovat ihan kotimme kulmalla.
|