|
|
HISTORIA
Elettiin aikaa ennen vuotta 1982. Taivassalossa oli kasvanut innokas ja
kilpailuhenkinen kalastajien seurue, niin ammatikseen kuin huvikseen
kalastavia – lähinnä Marjusten sukuun kuuluvia. He kilpailivat vuosit-
tain Valmetin (nykyinen Metso Paper) porukkaa vastaan Laukkasen Onnin mökillä.
Taivassalossa ei ollut kalakerhoa, joten päätettiin perustaa oma seura
hoitamaan kilpailutoimintaa. Seuran nimeksi oli muutamia vaihtoehto-
ja, joista yksi oli Marjusten kalakerho, koska muun nimisiä ei ollut monia.
Seura nimettiin lopulta Taivassalon kalakerhoksi ja päätettiin
rekisteröidä yhdistykseksi. Perustamiskokous pidettiin 22.1.1982. Nykyäänkin kerhon
jäsenistö koostuu enimmäkseen Marjusten suvun taitavista ja kokeneista kalastajista.
Kerhon vuosikokous järjestetään perinteisesti marras-joulukuussa.
Kokoukset pidettiin aikaisemmin pankin (nyk. apteekki) kokoustiloi-
ssa, mutta nykyään nuorten talolla. Kokouksen yhteydessä palkinto-
jen jaon jälkeen vietetään pikkujoulutunnelmaa muistellen menneen
vuoden tapahtumia ja suunnitellen tulevaa vuotta.
Seurassa kilpailee niin ammattikalastajia kuin erittäin kokeneita harras-
tekalastajia. Seura etsii uusia jäseniä elävöittämään iloista kilpailuhen-
keä sekä turvaamaan seuran toiminnan myös tulevaisuudessa.
Olitpa sitten aloittelija tai kokenut kalastaja (kunhan kiinnostus kalas-
tukseen ja leppoisaan kilpailutoimintaan) niin tervetuloa jäseneksi.
|
|